Tosin olin jo arvioinut, että masu on hieman alkanut levitä sivusuuntaan, ja olin ihan huolissani kun näin varhain alkaa näkyä. Mietin ettei vaan olisi kovin suurta määrää pentuja tulossa, kun sekään ei ole hyvä; jos kohtu pingottuu liikaa voi siitä aiheutua keskenmeno ja pentujen selviytyminen on kyseenalaista.
Mandin masua tutkitaan ultralaitteella
Ultrassa näkyikin muutama sikiöpussi, varmuudella näkyi kolme. Mandin masukarvat vähän haittasivat tarkempaa tutkimista, mutta ei sillä niin ole väliä, kunhan nähtiin että pentuja on tulossa. Tietää varustautua sitten toukokuun puolivälin paikkeilla ja järjestää niin että pystyy olemaan kotona. Aion kyllä käyttää emoa vielä lähempänä synnytystä tiineysröntgenissä, sekin varmuuden vuoksi, että tietää montako pikkuista on tulossa maailmaan. Ei tarvitse synnytyksessä arpoa, että onko siellä vielä joku vai ei...
Kaksi tumma pallukkaa ovat sikiöpusseja
Mandilla on aina hyvät ruokahalut, ja nyt aina vaan paremmat. Mitenkähän paljon se oikein söisi... Olen antanut sille aikalailla normaalin määrän ruokaa, vaikka se ahmisi varmaan kolminkertaisen määrän. Vaihdoin kyllä astutuksen jälkeen RC:n 42D-emoruokaan, siinä on mm. foolihappoa ja kaikkia hyviä lisiä muiden ainesten lisäksi.
Laitan Mandin ruuan sekaan vielä keitettyä porkkanaa ja vähän tuoretta kurkkua palasina, se tykkää ja syö kaiken. Samalla se saa täydemmän olon vatsaan eikä ole nälkäinen. Ei ole hyvä jos odottava emo lihoo liikaa.
Nyt toivotaan että kaikki sujuu hyvin. Ihana kun on taas pentusia tulossa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti