Tapahtumien kuvaus tulee siis viiveellä, koska tietokone oli
rikki.
Donnan viisi pentua syntyy
Kerrankin osasin järjestää lomaviikon juuri oikeaan aikaan.
Donnan laskettu aika oli viime viikonloppuna, ja lauantain ja sunnuntain
välisenä yönä 24.8. se synnytti. Seuraava
viikko minulla olisi lomaa.
Lauantai-iltana olin odotellut milloin Donnalla alkaisi
lisääntyä sängyn raapiminen ja petaaminen. Tavallisestihan synnyttävät emot raapivat
ja läähättävät ja pitävät ääntä enemmän ennen synnytyksen varsinaista alkamista.
Donnan tiineydessä oli jo 60vrk.
Donna oli harvakseltaan raapinut petiä ja muita paikkoja jo
parina päivänä, eikä ollut yhtään enempää pedannut koko layantai-iltana. Arvelin, että voidaan käydä nukkumaan, ettei
mitään tapahdu, noin sanoin siipalle noin 9 maissa illalla.
Olin kuitenkin Donna kanssa samassa huoneessa ja sitten noin
22 aikaan havaitsin, että sillä häntä nousee tyypilliseen synnyttäjän
yläkoukkuun, ja se alkaa ponnistaa. Äkkiä
soitin kaverille, joka oli luvannut tulla seuraa pitämään (= lue : avuksi) ja sitten tarkistin nopeaan, että kaikki
tarvittavat aputavarat oli lähettyvillä. Ensimmäinen pentu oli juuri tulossa
ulos kun ystäväni saapui.
Ensimmäisen pennun synnyttyä avasin kynsilläni kuonon edestä
kalvot ja nyrhin kynsillä napanuoran poikki. Tarjosin emolle pentua kuonon
eteen. Aluksi emo oli hetken
hämmästyneen näköinen , eikä ihan heti tajunnut mitä pitäisi tehdä, ensikertalainen
synnyttäjä kun oli. Mutta kohta se alkoi
nuolla pentua ja näytti ymmärtävän mistä oli kyse.
Muutkin pennut syntyivät helposti, muutamat melkein peräkkäin, viimeistä kahta
piti vähän odotella. Yksi pennuista, tosipieni, syntyi aivan lötkönä ja iho oli
harmaa, mutta sitä hierottiin napakasti ja imaisin sen suusta limaa, hetken
päästä se ikään kuin ponkaisi pää ylös, ja muuttui eläväksi pikku koiraksi. Ei
meinannut käsissä pysyä, niin oli ponteva.
JA PIENI !!! Painoa oli vain 58
grammaa….. Asettelin pentua lähelle emon tisuja ja se ponkaisi nisään kiinni
kuin herhiläinen. Sisukas ja ponteva pikkuinen, jospa se kuitenkin selviäisi
pikkuruisesta koostaan huolimatta…
Kenelläkään pennuista ei näyttänyt olevan kannuksia eikä muita
vikoja. Kaikki oppivat helposti imemään. Ne mönkivät emon tisuilla ja olivat
heti perillä mitä pitää tehdä; imeä, ja
paljon.
Pentujen napanuorat olivat erilaisia. Olin päättänyt
etukäteen, että katkaisen ne luonnonmenetelmällä, eli kynsilläni. Kun olen aikaisemmin katkaissut
saksilla ja sitonut langalla, on emo saattanut nuolla ja ”hoitaa” niitä
liikaa. Muutamalle pennulle on tullut tästä
liikahoitamisesta pieni ihonalainen napatyrä.
Tämän pikku pennun napanuora oli tavattoman ohut ja jotenkin
hauras. Totesimme että sen istukkakin oli ollut hyvin pieni, eli pennun pieni
koko saattoi johtua siitä, jos se ei ollutkaan saanut kohdussa tarpeeksi
ravintoa. Ainakaan se ei ollut keskonen, koska käyttäytyi niin pontevasti ja äänikin
oli kuin sireeni.
Sitten opetin emolle pentujen peffapuolen nuolemisen, että
pentujen suoli alkaisi toimia. Emo oli aika hämmingissä, kun ojensin ensimmäistä
pentua peräpuoli edellä, mutta taas se
oppi heti mitä pitää tehdä.
Donna oli hienosti synnyttänyt kolme poikaa ja kaksi tyttöä
!!!! Kerrankin kaksi TYTTÖÄ, joista saisi valita itselle jäävän !!!
Ankaria mahavaivoja
Emolla oli heti maitoa ja pennut pääsivät imemään.
Kenelläkään niistä ei paino laskenut ensimmäisen vuorokauden aikana, ei edes
sille, jonka paino oli ollut vain 58 grammaa!!!
Synnytyksessä emo söi yhden istukan, annan yleensä syödä
että saa ravintoa ja sanotaan sen myös lisäävän maidon eritystä. Vaarana on että vatsa ei kestä niin vahvaa
ruokaa. Nyt emo pääsi ahmaisemaan toisenkin istukan kun elvyteltiin sitä
kaikkein pienintä.
Pahaksi onneksi
muilla kotikoirillamme oli ollut muutaman päivän aikana lievää ripulia
jo ennen Donnan synnytystä. Kolme päivää olin vuorotellen kiikuttanut koiria
ulos ja puhdistanut paikkoja, joiden kanssa oli sattunut vahinko. Ripuli näytti
kiertävän melkein kaikissa perheen koirissa, muutamiin rautamahoiin ei
tepsinyt. Kuulin että semmoista oli yleisesti liikkeellä.
Tietysti emolle tuli ensin istukkaripuli. Se näkyi mustana
löysänä ulosteena. Canikuria ja maitohappobakteereja saatuaan emo näytti toipuvan
. Mutta sittenpä ilmestyi vaaleat löysät ulosteet. Emolle kyllä ruoka maistui
tosi hyvin, mutta toisena päivänä se oksensi illalla kaikki mitä oli syönyt.
Annoin sille edelleen lääkkeitä ja
AD-nimistä purkkiruokaa jossa on kaikki ravintoaineet. Ripuli vain
jatkui ja aina ei emo kerennyt ulos asti. Pesua ja puunausta, lääkkeiden antoa.
Se oli kokopäivätyötä – ja kokoyö- sellaista.
Aloin pelätä miten pentujen kävisi. Niiden painon kasvu
pysähtyi neljäntenä päivänä, mutta vain parilla pennulla laski muutaman
gramman. Onneksi ei enempää. Hain apteekista Promax-nimistä lääkettä, jota
sekoitettiin emon ruokaa. Siitä mahavaivat vähän vaimenivat, mutta ei kunnolla.
Siunattu sosiaalinen media: - kysyin kasvattajien palstalla
neuvoa ja apua tilanteeseen. Tuota Promaxia suositeltiin. Yksityinen
kasvattaja-ystävä kirjoitti ,että hanki heti vatsa-antibioottia, ja toinen
ystävä kävi tuomassa kaoliinipektiiniä, jota sai vain yliopiston apteekista.
Johan alkoi tropit tehota. Kaoliinipektiinin lisääminen
ruokaan vähensi pian oireita, ja kun sain aloitettua antibiootin, loppuivat
vaivat kokonaan!!!!
Emon vatsa tuli kuntoon ja alkoi vähitellen kestää muutakin
ruokaa kuin AD:tä. Sille tuli hyvä ruokahalu ja maidon eritys lisääntyi. Pennut
alkoivat parin päivän jälkeen taas kasvattaa painoaan. Kun pennut täyttivät
viikon oli niiden paino melkein tuplaantunut.
Pikkuisen pennun tila tietysti huoletti koko ajan. Mietin
oliko siinä jokin vika kun se oli niin pieni. Tarkkailin emon käytöstä, emothan
alkavat hylkiä pentua jos ne vaistoavat että siinä on jokin kohtalokas vika.
Pentu oli aika kova vinkumaan ja sitä piti asetella nisälle kun isommat pennut
työnsivät syrjään. Sen vinkuminen tietysti oli yksi merkki, ettei kaikki ehkä olisi
kuten piti.
Emo kantoi pentuja
Olin koiran synnytyksen jälkeen viikon kotona (pois töistä).
Kerran mennessäni pentuhuoneeseen näin kuinka emo kantoi sitä pienintä pentua
suussaan ja vei sen pesään toiselle puolelle huonetta. Pentu vinkui kovasti.
Emo raapi petiä ja asetti pennun huolellisesti siihen.
Ajattelin surullisena, että nyt se vie tuon pennun pois,
että pennussa on jokin vika ja emo hylkää sen. Olin kuullut, kuinka joku emo
oli kantanut viallisen pennun emännän käsilaukkuun – "vie pois". - Mutta tämä emo kävikin nyt pennun viereen petiin, ja kiertyi
pennun ympärille ikään kuin sitä lämmittämään.
En heti ymmärtänyt mitä tapahtui. Nostin pennun takasin
pentulaatikkoon muiden kanssa. Emo kantoi sen heti takaisin ja asettui taas
lepäämään sen kanssa. Nostin sen taas takaisin.
Välillä kävin muualla ja menin takaisin pentuhuoneeseen. Nyt
emo oli kantanut jo kaksi pentua toiseen pesään ja oli parhaillaan viemässä
kolmatta pentua sinne. Kaksi ensimmäistä olivat pienimmät ja ne oli ilmeisesti
mahtuneet emon suuhun, mutta isoa pentua se riiputti takajalasta. Riensin apuun
ja nostin kolmannen pennun uuteen petiin.
Ymmärsin nyt, ettei emo hyväksynyt laittamaani
pentulaatikkoa, vaan yritti viedä niitä mielestään parempaan petiin. Tämä hyvä
peti oli sen sijoituskodista tuotu oikea sänky. Donnahan on sijoitusnarttuni, joka asuu
Kotkassa sijoitusperheessä. Se on ollut meillä hoidossa ennenkin ja nytkin oli
tullut jo kaksi viikkoa aikaisemmin, että tottuisi paremmin meillä oloon. Mutta taisi käydä Donnan mielessä että haluaisi
mieluummin viedä pennut oikeaan kotiin.
Tuo emon oma sänky oli vain aika pieni viidelle pennulle.
Kävin eläinkaupasta etsimässä parempaa petiä, jossa ei olisi toisten koirien
hajuja. Löysin ovaalinmuotoisen pehmeäreunaisen pedin, ja kun laitoin Donnan
oman patjan ja pennut siihen, se hyväksyi ratkaisun, asettui taloksi ja alkoi
hoitaa vauvojaan.
Pienin pentukin
kasvaa
Nyt on kulunut jo toista viikkoa pentujen syntymästä, itse
asiassa on jo kymmenes päivä. Isoimmat pojat ovat jo reilusti yli
300grammaisia, ja kaksi tyttöäkin on hyvin kehittyneet. Ja pikkuruinen poika on jo pitkälle yli
100gramman ( 4.9. paino jo 141g ).
Päätin pienimmän synnyttyä, että autan sitä elämään, mutta
raja kulkee siinä, että en ala syöttää sitä keinotekoisesti. Jos siinä on
puhtia syödä itse, se on todennäköisesti elinkelpoinen ja tarpeeksi vahva.
Olin kyllä helpottunut, kun emon pennun-kanto operaatio
olikin vain muuttohalua, eikä pikkupennun hylkäämistä. Olisin senkin tietysti hyväksynyt, koska emo tietää parhaiten, onneksi kaikki
kääntyi parempaan suuntaan.
Pikkuinen painoi syntyessään 58g, 11 pv kuluttua jo 141grammaa. |
Pikkuinen on sitkeä ja sisukas olento ja roikkuu tiukasti
tississä vaikka isommat koittavat vallata tilaa. Toki vahdin kotona ollessa
ettei ne työnnä sitä kokonaan pois, ja autan sen nisän lähelle kun muut
nukkuvat. Pikkuisen vinkuminenkin on vähentynyt, se syö ja nukkuu yhtä hiljaa
ja tyytyväisenä kuin isommatkin.
Kokoero on yhä valtava, saa nähdä jatkuuko suotuisa
Nökö-vaavin kehitys, vai vieläkö tulee takapakkia. Toivon hartaasti että se
todella selviäisi.
Ehkä sen pieni koko johtui siitä, kun sen napanuora oli
erilainen kuin muilla, ilmeisesti myös istukka (jota en siis nähnyt). Muilla
pennuilla oli sitkeät ja aika paksut istukat, joita oli jopa hankala saada
kynsillä poikki, mutta pikkuisen istukka oli ohut ja repesi poikki melkein heti
kun aloin sitä katkaista. Jos pennulla oli kohdussa ravinnon välittäjänä pikkuinen
istukka ja ohut napanuora, olisi mahdollista ettei se vain saanut tarpeeksi
kohdussa ravintoa ja jäi siksi noin pieneksi.
Nyt kymmenentenä päivänä aletaan seuraavaksi odotella
pentujen silmien aukeamista .
Ja muistinko mainita, että nämä pennut ovat todella kauniita <3 <3 <3
Onnittelut hyvin sujuneesta perheenlisästä! Ihanasti kerrot kaiken, oli ihan jännää lukea ja murehtia myös sen pienimmän kohtaloa. Toivottavasti kaikki selviävät pentuajasta.
VastaaPoistaTuo pieni sitkeä "Sisu-poika" tuntuu olevan elinvoimainen ainakin tässä vaiheessa, pidän peukkuja, että selviää aikuiseksi. Usein nuo kaikkein pienimmät ovat sitten niitä vastustuskykyisimpiä koiria aikuisina. ♥
Kiitos, Hanne <3
VastaaPoista