36. Kuulumisia koirista

Vuosi sitten olikin aikamoista säpinää, kun oli keväällä tuo Donnan suuri pentue.  Sille syntyi kuusi pentua ja se hoiti niiden lisäksi vielä Helmin yhden pennun, kun emolta ei tullut maitoa. Uskomaton emo-suoritus, kaikki hoidettiin mallikkaasti ja pennut kasvoivat ja kehittyivät hyvin.

Myöhemmin syksyllä syntyi Suffelin kaksi pentua, joiden maailmaan saattamisessa oli pulmia ja piti turvautua keisarinleikkaukseen. Onneksi molemmat pennut selvisivät, vaikka pieni tyttöpentu vaikutti aluksi menetetyltä. Klinikalla ollut ihana eläintenhoitaja sai sen elvytettyä, kuulin jälkeenpäin, että hän oli käyttänyt vesihaudetta apuna, eli pitänyt pikkuista lämpimässä vedessä ja hieronut.

Suffeli-emo ja 4pv ikäiset pennut. Tyttöpentu emon kainalossa.

Siitäkin pikkuruisesta on nyt, lähes vuoden kuluttua, kasvanut ihana pieni chihuneito, Lili, joka muistuttaa ulkonäöltään paljon isäänsä Freddyä. Ne ovat todella hyvät ystävykset, ja niiden touhuja katsoessa aina mietin, että pakko koirankin on jollakin tavalla tunnistaa pentu omakseen, vaikka monet väittävät ettei se ole mahdollista.  Ja poikapentu löysi tiensä mukavaan kotiin Helsingissä.

Lili on hvin pienikokoinen, alle 2kg ja se saa olla kotona meidän lemmikkinä. Naurankin, että Lili on vain "rintakoruna" - vaikka koruna oleminen ei olekaan mikään "vain-juttu".

Pikku-Lili nyt 8kk, ja takana Freddy isä.

Talvella syntyi Inkalle yksi kookas poikapentu, jolle naurettiin, kun sillä oli jo pienenä todella tuuhea ja paksu turkki ja roteva rakenne.  Nimitettiin sitä mörssäriksi. Se asuu nykyään toisen chihupojan kanssa Hyvinkäällä.

Inkan pentu "mörssäri-poika" 6 kk sitten

Toiveikkaasti tyttöjen kanssa

Viime kesän pennuista jätin kaksi kaunista tyttöä kotiin kasvamaan, Wilma ja Bea, ihanaiset kumpikin, vilkkaat ja puuhakkaat ja kauniit. Mutta kävi tyhmästi, ihanimman kullanvärisen Bean korvat eivät nousseet ylös, vaan jäivät lurppaan. Kaunis se on siitä huolimatta, mutta en voinut ajatella sitä jalostus- ja näyttelykoiraksi. Onneksi sille löytyi ihana koti länsirannikolta toisen chihun kaverina.

Bea (vas) ja Wilma, ihanat tyttöset viime kesänä

Wilma jäi kotiin kasvamaan ja kehittyi upeaksi. Upeaksi sille kehittyi myös ääni, vastaisi varmaan koiramaailman oopperalaulajaa volyymiltään. Ja ilmeni että sillä oli myös intoa käyttää ääntä.
Se haukkui pihalla kaikkea mahdollista. Kesän ajan koitin opettaa sitä pysymänä hiljempaa tai ainakin lopettamaan pian.
Hankittiin haukkupanta - jota en raaskinut sillä pitää, kun se oli niin surkeana se kaulassa eikä edes kävellyt.  Hankin korkealla äänellä reagoivan haukunesto-laitteen pihalle. Haukkupanta ei auta jos on laatikossa, ja "haukkumökki" tehosi yhden viikon kunnes Wilma tottui siihen.
Kun Wilma alkoi haukkua muut yhtyivät kuoroon, ja minua  hävetti koirakonsertti pihallamme aina, kun joku käveli kadulla tai kuuluin kauempaakin joki ääni. Rauhallisella kotikadulla kuitenkin on kohtalaista liikennettä kun omakotialueella asumme. Ja sosiaaliseen ympäristöön on kiinnitettävä huomiota, muuten voi kehittyä koirien vihaajia.

Ja niin siinä kävi, että nykyään Wilma asuu sijoituskodissa Turun lähellä. Löytyi onnenkantamoisella ihana perhe, jossa on toinen pikkukoira kaverina,  ja lisäksi meiltä hankittu chihu, vieläpä Wilman veli on tyttären perheessä.
Wilma sai prinsessa-paikan perheessä, jossa riittää käsiä silityksiin ja rapsutuksiin, eikä ole montaa muuta kilpailemassa huomiosta. Meillä Wilma joutui olemaan se pahnan pohjimmainen, jonka kiltin ja pehmeän luonteen vuoksi muut koirat pomottivat minkä kerkesivät. Nyt Wilma saa nukkua perheen tyttären vieressä ja on saanut hänestä sen ikioman ihmisen.

Onnelliselta Wilma vaikuttaa, kun on nyt tottunut uuteen perheeseen.
Mutta kasvattajalle, eli minulle näimä luopumiset on aina raskaita. Vaikka tietää, että muutos on koirallekin parhaaksi, on siihen muodostunut tunneside jo suuri, ja on todella haikeaa luopua.
Wilma kyllä toivottavasti tulee meillä käymään vielä, koska on sijoituskoirana. Toivottavasti se saa perheenlisäystä jo ensi vuonna, suunnitelmat on valmiina.

Viime kesänä Wilma (oik) ja Bea-sisko (Tuubissa) sekä Inka (takana) ja Nappi-veli

Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toinen sijoitusnarttuni Ida ei saanutkaan pentuja kesällä yrityksistä huolimatta, mutta sellaista sattuu. Odotellaan nyt uusia yrityksia syksyllä.