26. Pennut jo lähtövalmiina

Yhdessä hujauksessa on mennyt aika, pennut ovat jo 2 kk vanhoja ja kaksi poikaa on nyt jo lähtenyt uuteen kotiinkin.

Pennut kehittyivät mallikkaasti, myös se pienin Nappi-pentu, josta olin alkuun huolissani. Silläkin on painoa jo nyt, 2kk iässä 640g. Pentutarkastuksessa sekin todettiin terveeksi ja tasapainoiseksi pienestä koostaan huolimatta.

Pikkuruinen Nappi-pentu on tomera ja rohkea koiranalku.

Suurin pennuista Nero painoi luovutushetkellä toissapäivänä 1210 g, sen veli 1140. Nämä kaksi läksivät perjantaina kohti uutta yhteistä kotia. Sieltä on tullut jo monia terveisiä, että hyvin menee ja kotona ennestään olleet kaksi koiraa ovat ilolla vastaanottaneet pikku veljekset.

Cesar (Keijupuiston Choco Nonpareil) ja Nero (Keijupuiston Box of Chocolates) pääsivät samaan kotiin.

Meillä kotona tuntui puolet hiljaisemmalta pentujen lähdettyä, vaikka kolme vielä jäi vähäksi aikaa.

Pentutarkastuksessa kuluneella viikolla todettiin kaikki pennut terveiksi. Ja pikkuinen Nappikin oli aivan kunnossa ja tasapainoisen oloinen, eläinlääkäri ihasteli miten Nappi katsoo napittaa silmiin ja on terhakka. Sillekin oli jo kivekset laskeutuneet kuten isommillekin veljille, tämä oli hieno juttu, kun usein urospentujen palleja saadaan odotella.

Tyttöpennutkin ovat hienoja ja terveitä. Vieläpä niin, että pienemmänkin purenta, sen jolla oli 1kk iässä ollut lievä yläpurenta, oli nyt kehittynyt hyväksi. Seurataan vaan mihin kehityssuuntaan tästä eteenpäin menee hampaiden kasvu, kehitystä on vaikea arvata.

Tulevat omistajat ristivät tytön Jadeksi (Keijupuiston Chocolate Bonbon)

Kotiin jäävä tyttö Ida, sai kehuja hienosta purennasta ja hampaista.  Kaikilla myös kehuttiin olevan kaunis ja kiiltävä turkki.

Nuori Inka (vas) leikittää pentuja, tässä kotiin jäävä Ida  (keijupuiston Chocolate Delideli)

Onneksi pennuista tulee riiviöitä

Nauroin kasvattajaystävälle, että onneksi pennut alkavat lähemmäksi 2kk ikää tullessa olla todella villejä ja aikaansaapia pikku viikareita. Ne repivät kaiken mitä irti saavat, juoksevat ja pitävät kovaa ääntä, pissaavat melkein minne sattuu, ja kakkaa saa korjata "isoilla rukkasilla". Pentuhuoneen lattia pitää siivota hyvin monta kertaa päivässä ja kun pennut on muiden seurassa, on vilinä ja vilske kyllä mukava katsoa, mutta myös vähän rasittavaa. Vanhemmat koiratkin vetäytyvät esim. yläkerran portaille saadakseen olla rauhassa naskalihampailta.

Onneksi tämä vaihekin tulee, muuten niistä ei raaskisi luopua. Ja kyllähän luopumisessa auttaa kun asennoituu alusta asti sillä tavoin, että ihana pentu, mutta joku muu sen saa.
Huomasin jo aikaisemmin että meille jäävä pentu Ida alkoi olla vähän ovela, se esim. ei olisi millään halunnut mennä takaisin pentuhuoneeseen vaan pysyä koko ajan isompien seurassa. Kun tuli aika mennä pentuhuoneeseen, se vilisti karkuun aina johonkin, lipaston alle, tms vaikeasti tavoitettavaan paikkaan. Mietin että olinko suhtautunut siihen eri tavoin, vaikka yritän aina olla sylittelyssä ja kaikessa tasapuolinen. No, ehkä vähän enemmän paapomista ja hellittelyjä, täytyy myöntää...

Ida-pentu auttaa mamia tietokoneen ääressä.

25. Opettavaisia juttuja

Kun nyt itsellä on tämä vaihe, että pentujen ostajaehdokkaat käyvät pentuja katsomassa, muistuu mieleen kaikenlaisia kuultuja tarinoita vastaavista tilanteista kasvattajien näkökulmasta.  On hassuja ja vähemmän hauskoja tilanteita, kun pennun ostajaehdokkaat ja kasvattaja kohtaavat.

Itselle on sattunut pääosin mukavia tilanteita. Muutamia ikäviäkin tilanteita on kyllä tullut osakseni, ja kuulemieni kasvattaja-ystävien kertoman perusteella näitä tarinoita ikävä kyllä riittää.

Mukavia sattumuksia

Kasvattajahan joutuu arvioimaan koirat sillä perusteella miten koira tuntuu sopivan omaan kasvatuslinjaan ja filosofiaan.  Vaikka olisi  superihana koira voi joutua etsimään uutta kotia, kun kaikkia ihania ei voi pitää kotona.

Roosan lempilelu oli korvia vihlova vinkupallo

Yksi mukavimmista sattumuksista oli, kun olin päättänyt etsiä kotia lähes vuoden ikäiselle nartulle, Roosalle. Se oli kasvanut mielestäni liian isoksi ja en halunnut käyttää sitä jalostukseen.
Sitä tuli ensin katsomaan mukava rouva, jonka luona olisi mielestäni ollut koiralle todella ihanteelliset olosuhteet. Rouva asui kaupungissa ja kävi usein maatilallaan, jossa koira voisi juoksennella vapaana. Lisäksi rouva pitäisi koiraa mukana työssä, sen ei tarvitsisi olla yksin kaupungissakaan.
Rouva tuli käymään, olimme pihamaalla kesäaikana. Muut koirat menivät heti tervehtimään häntä, mutta tämä Roosa, jota oltiin tultu katsomaan, perääntyi pihan perimmäiseen kolkkaan. Se ei suostunut tulemaan lähemmäksi vaan kiersi meidät kaukaa, käyttäytyi sillä tavalla oudosti, eikä tullut lähemmäksi koko aikana, kun tämä vieras oli pihassa.
En tiedä mikä pulma siinä oli, rouva oli ihan mukavan oloinen eläinrakas naisihminen, eikä edes mitään noidanhattua päässä, kuten Roosa näytti kuvittelevan. -- Tulimme lopulta siihen tulokseen ettei kannattanut väkisin yrittää tutustua, ja kunnioitimme koiran mielipidettä. Minua vähän harmitti, kun olin kuvitellut koiran löytäneen tosi mukavan kodin.
Seuraavaksi jonkun ajan kuluttua sitä tuli katsomaan pariskunta, jolla oli ollut meiltä jo kaksi koiraa. Toinen oli menehtynyt äkillisesti ja nyt toinen kaipasi seuraa. Tuo sama kauas pakeneva Roosa meni heti näiden ihmisten luokse, ja kun isäntä kumartui alas ryntäsi Roosa luokse ja nuoli miehen koko naaman - eikä ollut koskaan ennen häntä tavannut.
Heille Roosa sitten muutti leikatun uroksen kaveriksi. Näin kävi ja opin, että koiran mielipide todella kannattaa ottaa huomioon.

Kasvatuksen
tylsin vaihe

Monet kasvattajat sanovat, että kaikki muu kasvatuksessa on mukavaa, mutta ei pentujen myyminen.  Pennuista voi olla vaikea luopua, ja myös pennun kysyjissä on monenlaisia tapauksia.
Yleensä kuuntelemme hyvin herkällä korvalla jo puhelimen ensikontaktissa kysyjän kertomia asioita ja yritämme luovia karikoissa. Joskus kuulee jo puhelimessa, että tämä soittaja ei taida tulla kysymykseen... tai sitten olosuhteet eivät ole sellaisia mitä toivomme.

Sofi-pentu ensimmäisestä pentueestamme 2003

Kerran tuli pentuja katsomaan nuori nainen, jolla oli kaksi lasta. Olin sanonut hänelle puhelimessa, että en myy perheisiin, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Hän vakuutti että tytöt ovat 7 ja 9-vuotiaat. He tulivat ja ihmettelin kuinka pienempi tytöistä olikin niin pieni.  Tyttö oli lisäksi hyvin lapsellinen ja ylivilkas, hyppeli ja touhusi koko ajan paikasta toiseen. Kuulin kuinka isompi tyttö kuiskasi siskolle, että älä hypi, muuten täti ei myy meille pentua. Päättelin että pikkutyttö oli korkeintaan 5-vuotias. Äitikään ei ollut ihan parasta koiranhoitaja-tyyppiä mielestäni, ei oikein tiennyt mitään koirista. Ehkä hän olisi hankkinut tytöille uuden lelun. Ei tullut kauppoja.

Kasvattajakaverille kävi kerran niin, että hän oli sopinut pentujen katsomisajasta. Kysyjät olivat kaksi nuorta naista, sisarukset, jotka haaveilivat pennusta. Sovittiin tapaamisajasta.
Kävikin niin, että tuntia ennen sovittua aikaa soi ovikello. Siinä seisoivat neitoset ja hihittivät. -"Myö ajateltiin tulla jo nyt kun ei oo muuta tekemistä"  -- Ei mitään anteeksipyyntöä eikä pahoitteluja, että tullaan toisen ihmisen kotiin väärään aikaan. Joskus ihmiset näyttävät kuvittelevan, että kasvattajalla on kauppa, joka on auki milloin vain.
Ilmeni ettei tytöt olleet muutenkaan sopivia pennun omistajiksi. He hihittelivät eivätkä osanneet käsitellä pentuja, eivät olleet ottaneet selvää pennun hoidosta, tai kunnolla edes rodusta. Ystäväni ei luvannut pentua heille.

Joskus kasvattajalla on vain epämieluisa tunne jostakin katsojasta. Se voi tulla ihmisen tavasta suhtautua koiriin, tai jostakin muusta.
Yhden ystäväni luona käyneen pennunkatsojan kanssa hänellä oli epämääräinen, epämieluisa tunne, jonka lopulta kruunasi se, kun pennunkatsoja lähtiessään kysyi teippiharjaa. Vaatteisiin kun oli tarttunut liikaa karvoja. -- Koirista lähtee aina karvoja, ehkä hänelle lemmikiksi sopisi paremmin vaikka kilpikonna, tuumaili ystäväni.

Aikasyöpöt ja valehtelijat

Itselleni kävi kerran niin, että pentuja tuli katsomaan fiksun tuntuinen aikuinen pariskunta. He istuivat aika kauan, kyselivät pennuista ja roduista paljon ja tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita. Pitkään juteltuaan sanoi rouva äkkiä, että pitääkin tunnustaa yksi asia - he eivät ole nyt ollenkaan ostamassa pentua, mutta hän halusi tuoda miehen katsomaan millaisia chihut ovat, että voivat miettiä olisiko se oikea koira heille.
Olin silloin kasvattajana aika vasta-alkaja , enkä oikein ilennyt sanoa, että äkkiä ulos täältä. He kyllä poistuivat heti, mutta jäi todella tylsä tunne että oli tullut hyväksi käytetyksi.

Yksi rakkaimmista koiristamme, Bella ja pennut v.2007

Monet kasvattajakaverit pohtivat miten saisivat ihmiset kunnioittamaan toisen kotirauhaa. Yritetään sopia käyntiajasta, onhan kasvattajalla muutakin tekemistä kuin istua katsojien kanssa pitkiä iltoja. Joskus voidaan jo etukäteen sanoa, että käytettävissä on esim. tunti, ja toivotaan että katsojat kunnioittaisivat sovittua.
Ystäväni ihmettelee miten katsojat eivät aina ymmärrä mitä ja miksi on sovittu.
Toinen kasvattaja kertoi, että on alkanut tiukasti pitää kiinni sovituista ajoista. Jos katsojat tullessaan myöhästyvät puoli tuntia, hän sanoo että nyt on puoli tuntia jäljellä. Hän ei välitä tiukkapipo-maineesta, mutta on tyytyväinen kun voi rajata ajankäyttöä omassa kodissaan.

Tylsin tapaus kohdallani kävi vuosia sitten kun väsyneenä suostuin ottamaan kotiin pennunkatsojat, joista oli vähän epämääräinen tunne jo puhelimessa.
Pariskunta tuli pentua katsomaan ja haastattelin heitä tavalliseen tapaan, yritin selvittää millainen koti olisi tarjolla. Rouva suhtautui minuun rempseästi, kuin parhaaseen ystävään, vaikka emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet.
Minulla oli tuossa tilanteessa se epämääräisen tylsä tunne, jollaisesta kaverikin oli kertonut. Silti jatkoin juttelua, olin väsynyt, en oikein osannut kuunnella tuota tunnettani. 
He kertoivat, kuinka miehellä olisi kohta loma että voisi olla kotona, kun pentu tulisi heille, ettei sen tarvitsisi olla alussa yksin. Jostakin syystä (= uupumus, yleensä en tee näin ) suostuin lähtemään heidän kotiinsa katsomaan miten se sopisi koiran kodiksi, he kun asuivat aika lähellä.
 Minun mielestäni heidän kodissaan oli monia vaaran paikkoja, esim avoimet portaat, joista pentu voisi pudota. Piha oli jyrkkä alamäki jonka vieressä kulki tie, eikä mitään aitaa ollut. Heidän mielestään koiran olisi kiva juosta pihalla.
Ja mielestäni he tuntuivat suhtautuvan koiraan kuin leluun. Keskustelujen lomassa myös ilmeni, että miehen lomakin olisi vasta monen kuukauden kuluttua, vaikka alussa oli korostettu miten mies jäisi lomalle kotiin koiranpentua opettamaan.
 Läksin kotiin mutisten jotakin epämääräistä, että katsotaan. Oikein todella kadutti, että olin suostunut olemaan heidän kanssaan edes tekemisissä, saatikka lähtenyt vielä kotia katsomaan. Ihmettelin mikä ihme minuun oli mennyt. En koskaan yleensä tee tuollaista ja olen tarkka myös ihmisistä joita kutsun kotiin pentuja katsomaan.
Olimme sitten seuraavana päivänä yhteydessä ja kerroin puhelimessa, että minusta pentu ei ole heille sopiva, kehoitin harkitsemaan esim vähän isomman koiran hankkimista. Mutta heidän mielestään olin jo luvannut pennun heille. Selvitimme tilannetta pitkään puhumalla.
Tästä seurasi haukkumaryöppy, sain jälkeenpäinkin heiltä haukkumaviestejä sähköpostiin. Minua jopa uhkailtiin, että maineeni mustataan ja he pitävät huolen että kasvattaminen kohdallani loppuu.
He eivät olleet maksaneet mitään varausmaksua, joten minulla oli oikeus peruuttaa pois tilanteesta. Säilytin kaikki sähköpostiviestitkin siltä varalta, että tulee enemmänkin selvittelyjä, mutta onneksi tilanne kuivui kasaan.
Pitkään tuntui tosi ikävältä, ja jopa ajattelin että en ikinä enää kasvata yhtään pentuetta.

Opin ettei kannata suostua tapaaman pennunkatsojia silloin, kun on itse hyvin väsynyt tai muuten heikkokuntoinen, silloin voimakastahtoiset ihmiset voivat "temmata" mukaansa ja saattaa ajautua tilanteisiin joihin ei haluaisi. Yleensä toimin jotakuinkin järkevästi ja suhtaudun pennunkatsojiin ja tilanteisiin napakasti, mutta tuolloin olin uupumuksen takia tahdoton tonttu.

Fiian kolme pentua

24. Kehitystä ja uusia koteja

Pikkuiset ovat kehittyneet vajaassa viikossa todella nopeasti. Nyt ne osaavat kävellä taapertaa ja leikkiä, pisulle mennään ulos pesästä ja kakkapökötkin tehdään kauas sängystä.  Kaikki ovat kasvaneet kiitettävästi, pieninkin vaikka on puolet pienempi kuin isot sisaruksensa. Leikkiminen on vähän horjahtelevaa vielä, mutta selvästi pennut ovat kontaktissa toistensa kanssa ja tervehtivät eri tavoin. Samoin useammat pennut ovat kontaktissa minun kanssani. Ensin oli isoin poikapentu se joka alkoi huomata minut, katsoi aina silmiin ja taapersi lähemmäksi. Sitten samaa alkoi tehdä isompi tyttö ja nyt jo ne muutkin. Jopa pikkuruinen Nappi katsoo silmiin ja kääntää katsetta mukana, jos siirryn vähän sivummaksi.

Pennut 4 viikon iässä, merkit pojista ja tytöistä.

Olen opettanut niitä syömään kiinteämpää ravintoa nyt jo toista viikkoa. Ensin annoin valmista pentujen aloitusruokaa, moussea sormen päästä tarjoiltuna. Se niille maistuikin hyvin. Aloin sekoittaa siihen liotettuja ja muussattuja starter-nappuloita, siitäkin ne pitivät. Ja sen jälkeen tuli opetteluun raaka tuore jauheliha pikku muruinaa - ah mitä herkkua kaikkien mielestä. Tietysti kaikki ruoka vähän lämmitettyinä.

Pienin pentukin syö mielellään starter moussea.

Nyt kun ne osaavat syödä kiinteää ruokaa emonmaidon lisäksi ja kaikkien maha on kestänyt hyvin uudet ruuat, on vuorossa lautaselta syömisen opettelu. Olen jo tarjoillut nuoltavaksi pikkupikku lautaselta reunoille laiteltua ruokaa, mutta vielä pitää lautasta pitää kuonon edessä vähän pystyssä ennen kuin onnistuu. Kun kokeilin lautasen asettamista lattialle -"ottakaa siitä" -  käveli innokkain pentu suoraan lautaselle, hupsis...  Eli vielä vähän on hiomista tuossa tekniikassa.

Maidon saannin tekninen suoritys kyllä on hyvin hallussa.

Pennuille kodit tiedossa

Olen niin onnellinen kun kaikille pennuille on jo koti tiedossa, enkä oikeastaan ole tehnyt mitään sen hyväksi!!! 

Ensimmäiset yhteydenotot pennuista tuli jo ennen niiden syntymää. Tuttu perhe, jossa oli ollut kaksi meiltä hankittua uroschihua, kertoi elokuussa, että vanhempi uros oli kuollut sydänvaivoihin. He olivat hyvin suruissaan asian johdosta. Kerroin, että meille olisi tulossa uusi pentue elokuun lopulla ja heistä se oli kiinnostavaa, sanoivat heti että heille poikapentu, mikäli semmoisia tulee.

Toinen varaus tuli kun pennut olivat 1vrk ikäisiä. Tuttu henkilö soitti ja kertoi että vanhempi heidän chihuistaan oli sairastunut ja he haluaisivat nuoremmalle leikkikaveria, vaikka  vanhempikin yhä elää, ei vaan saa rasittaa itseään. Lupasin heille heti toisen tyttöpennuista, tosin sanoin että en vielä tiedä kumman jättäisin itselle, mutta jos semmoinen järjestely käy, on asia ok. Hyvään kotiin haluaa heti luvata, ei tarvitse miettiä.

Tässä tyttöpennut, ylh. pienempi ja alh. isompi.

Nyt kun pennut ovat jo 4viikkoa, kävivät poikapennun varaajat niitä katsomassa. Sanoin jo aluksi että saavat valita kumman tahansa, että muita varauksia en ole ottanut. Pienimmän poikapennun annan jäädä kotiin kasvamaan ja katsotaan miten se kehittyy, sitä en mihinkään halua antaa. Ainakaan vielä.

Tässä onnelliset veljekset

Tuttu pariskunta katseli ja kuulosteli pentuja aika hyvän tovin, ja lähtiessä sovittiin että ilmoittavat minulle muutaman päivän kuluessa päätöksestään. Rouva sitten soittikin jo seuraavana päivänä ja sanoi, että he ei osaa päättää kumman haluaa, ja siksi ottavat molemmat. Sehän on aina todella kivaa  pentujenkin kannalta, on leikkikaveri heti mukana. Perheessä on kyllä aikuinenkin chihupoika ennestään, ja sekin on kovin leikkisä.

Ja pienin poika, Nappi, kylläisenä syönnin jälkeen.

Pikkuruinen poikapentu saa tosiaan jäädä kotiin toistaiseksi, hoidamme sitä ja katsomme miten se kehittyy. Se on kasvanut suhteessa samaan tahtiin kuin isommat sisarukset, mutta on vieläkin puolet pienempi. Se näyttää kehittyvän samaan tahtiin kuin muutkin, on vahva ja kävelee tomerasti, syö hienosti ja alkaa harjoitella leikkimistä. Toivottavasti kaikki sujuu jatkossakin yhtä hyvin.

23. Pennuilla hyvää kasvua

Tänään on juhlittu Donnan pentujen 3-viikkois synttäreitä. Niiden kasvu on ollut hyvässä mallissa, jopa kaikkein pieninkin on yli 250gramman. Suurimmat ovat yli puolen kilon painoisia.

Tähän asti pentujen touhuissa ei ole ollut paljoa katsomista, syömistä, nukkumista, emon hoitamista. Donna-emo on käynyt velvollisuudentuntoisesti syöttämässä pentuja ja pitänyt ne puhtaina.



Pennut kolmen viikon ikäisinä

 

Kolmen viikon iässä pieninkin on jo vähän yli 250gramman painoinen. Se on syönyt koko ajan itse, ei ole annettu lisäruokaa eikä syötetty. Kuitenkin on ilmassa ollut pikku epäilys onko sillä kaikki kunnossa.... kun se oli todella pieni syntyessään, 58g. Hyvin se on sinnitellyt ja pysyy tiukasti nisällä vaikka suuremmat yrittää työntää sitä syrjään.
Samoin se liikkuu samalla tavoin kuin muut, eli yrittää opetella kävelemään ja leikkimään. Istua se jo osaakin, mutta käveleminen on epävarmaa ja leikkiessä pää saattaa heilahtaa arvaamattomasti, tai koko pentu pyllähtää nurin..
Suurimman osan ajasta pennut vielä nukkuvat, mutta yhä useammin ne heräävät ja alkavat osoittaa kiinnostusta pesän ulkopuolelle..

Tämä vaihe on juuri se, jolloin kasvattaja alkaa kokea onnea ja unohtaa kaikki tiineyden ja synnytyksen valvomiset ja vaivat.




22. Donnalla helppo synnytys

Tietokoneessa on ollut monenlaista häiriötä, ensin meni vanha kone rikki, sitten uuden kanssa meni nettiyhteys poikki. Meni tosi kauan - mutta nyt ollaan taas mukana.

Tapahtumien kuvaus tulee siis viiveellä, koska tietokone oli rikki.

Donnan viisi pentua syntyy

Kerrankin osasin järjestää lomaviikon juuri oikeaan aikaan. Donnan laskettu aika oli viime viikonloppuna, ja lauantain ja sunnuntain välisenä  yönä 24.8. se synnytti. Seuraava viikko minulla olisi lomaa.

Lauantai-iltana olin odotellut milloin Donnalla alkaisi lisääntyä sängyn raapiminen ja petaaminen. Tavallisestihan synnyttävät emot raapivat ja läähättävät  ja pitävät ääntä enemmän  ennen synnytyksen varsinaista alkamista. Donnan tiineydessä oli jo 60vrk.

Donna oli harvakseltaan raapinut petiä ja muita paikkoja jo parina päivänä, eikä ollut yhtään enempää pedannut koko layantai-iltana.  Arvelin, että voidaan käydä nukkumaan, ettei mitään tapahdu, noin sanoin siipalle noin 9 maissa illalla.

Olin kuitenkin Donna kanssa samassa huoneessa ja sitten noin 22 aikaan havaitsin, että sillä häntä nousee tyypilliseen synnyttäjän yläkoukkuun, ja se alkaa ponnistaa.  Äkkiä soitin kaverille, joka oli luvannut tulla seuraa pitämään (= lue : avuksi)  ja sitten tarkistin nopeaan, että kaikki tarvittavat aputavarat oli lähettyvillä. Ensimmäinen pentu oli juuri tulossa ulos kun ystäväni saapui.

Ensimmäisen pennun synnyttyä avasin kynsilläni kuonon edestä kalvot ja nyrhin kynsillä napanuoran poikki. Tarjosin emolle pentua kuonon eteen.  Aluksi emo oli hetken hämmästyneen näköinen , eikä ihan heti tajunnut mitä pitäisi tehdä, ensikertalainen synnyttäjä kun oli.  Mutta kohta se alkoi nuolla pentua ja näytti ymmärtävän mistä oli kyse.

Muutkin pennut syntyivät helposti,  muutamat melkein peräkkäin, viimeistä kahta piti vähän odotella. Yksi pennuista, tosipieni, syntyi aivan lötkönä ja iho oli harmaa, mutta sitä hierottiin napakasti ja imaisin sen suusta limaa, hetken päästä se ikään kuin ponkaisi pää ylös, ja muuttui eläväksi pikku koiraksi. Ei meinannut käsissä pysyä, niin oli ponteva.  JA PIENI !!!   Painoa oli vain 58 grammaa….. Asettelin pentua lähelle emon tisuja ja se ponkaisi nisään kiinni kuin herhiläinen. Sisukas ja ponteva pikkuinen, jospa se kuitenkin selviäisi pikkuruisesta koostaan huolimatta… 

 Kenelläkään pennuista ei näyttänyt olevan kannuksia eikä muita vikoja. Kaikki oppivat helposti imemään. Ne mönkivät emon tisuilla ja olivat heti perillä mitä pitää tehdä;  imeä, ja paljon.

Pentujen napanuorat olivat erilaisia. Olin päättänyt etukäteen, että katkaisen ne luonnonmenetelmällä,  eli kynsilläni. Kun olen aikaisemmin katkaissut saksilla ja sitonut langalla, on emo saattanut nuolla ja ”hoitaa” niitä liikaa.  Muutamalle pennulle on tullut tästä liikahoitamisesta pieni ihonalainen napatyrä. 

Tämän pikku pennun napanuora oli tavattoman ohut ja jotenkin hauras. Totesimme että sen istukkakin oli ollut hyvin pieni, eli pennun pieni koko saattoi johtua siitä, jos se ei ollutkaan saanut kohdussa tarpeeksi ravintoa. Ainakaan se ei ollut keskonen, koska käyttäytyi niin pontevasti ja äänikin oli kuin sireeni.

Sitten opetin emolle pentujen peffapuolen nuolemisen, että pentujen suoli alkaisi toimia. Emo oli aika hämmingissä, kun ojensin ensimmäistä pentua peräpuoli edellä,  mutta taas se oppi heti mitä pitää tehdä.

Donna oli hienosti synnyttänyt kolme poikaa ja kaksi tyttöä !!!! Kerrankin kaksi TYTTÖÄ, joista saisi valita itselle jäävän !!!

Ankaria mahavaivoja

Emolla oli heti maitoa ja pennut pääsivät imemään. Kenelläkään niistä ei paino laskenut ensimmäisen vuorokauden aikana, ei edes sille, jonka paino oli ollut vain 58 grammaa!!!

Synnytyksessä emo söi yhden istukan, annan yleensä syödä että saa ravintoa ja sanotaan sen myös lisäävän maidon eritystä.  Vaarana on että vatsa ei kestä niin vahvaa ruokaa. Nyt emo pääsi ahmaisemaan toisenkin istukan kun elvyteltiin sitä kaikkein pienintä.

Pahaksi onneksi  muilla kotikoirillamme oli ollut muutaman päivän aikana lievää ripulia jo ennen Donnan synnytystä. Kolme päivää olin vuorotellen kiikuttanut koiria ulos ja puhdistanut paikkoja, joiden kanssa oli sattunut vahinko. Ripuli näytti kiertävän melkein kaikissa perheen koirissa, muutamiin rautamahoiin ei tepsinyt. Kuulin että semmoista oli yleisesti liikkeellä.

Tietysti emolle tuli ensin istukkaripuli. Se näkyi mustana löysänä ulosteena. Canikuria ja maitohappobakteereja saatuaan emo näytti toipuvan . Mutta sittenpä ilmestyi vaaleat löysät ulosteet. Emolle kyllä ruoka maistui tosi hyvin, mutta toisena päivänä se oksensi illalla kaikki mitä oli syönyt. Annoin sille edelleen lääkkeitä ja  AD-nimistä purkkiruokaa jossa on kaikki ravintoaineet. Ripuli vain jatkui ja aina ei emo kerennyt ulos asti. Pesua ja puunausta, lääkkeiden antoa. Se oli kokopäivätyötä – ja kokoyö- sellaista.

Aloin pelätä miten pentujen kävisi. Niiden painon kasvu pysähtyi neljäntenä päivänä, mutta vain parilla pennulla laski muutaman gramman. Onneksi ei enempää. Hain apteekista Promax-nimistä lääkettä, jota sekoitettiin emon ruokaa. Siitä mahavaivat vähän vaimenivat, mutta ei kunnolla. 

Siunattu sosiaalinen media: - kysyin kasvattajien palstalla neuvoa ja apua tilanteeseen. Tuota Promaxia suositeltiin. Yksityinen kasvattaja-ystävä kirjoitti ,että hanki heti vatsa-antibioottia, ja toinen ystävä kävi tuomassa kaoliinipektiiniä, jota sai vain yliopiston apteekista.

Johan alkoi tropit tehota. Kaoliinipektiinin lisääminen ruokaan vähensi pian oireita, ja kun sain aloitettua antibiootin, loppuivat vaivat kokonaan!!!!

Emon vatsa tuli kuntoon ja alkoi vähitellen kestää muutakin ruokaa kuin AD:tä. Sille tuli hyvä ruokahalu ja maidon eritys lisääntyi. Pennut alkoivat parin päivän jälkeen taas kasvattaa painoaan. Kun pennut täyttivät viikon oli niiden paino melkein tuplaantunut.

Pikkuisen pennun tila tietysti huoletti koko ajan. Mietin oliko siinä jokin vika kun se oli niin pieni. Tarkkailin emon käytöstä, emothan alkavat hylkiä pentua jos ne vaistoavat että siinä on jokin kohtalokas vika. Pentu oli aika kova vinkumaan ja sitä piti asetella nisälle kun isommat pennut työnsivät syrjään. Sen vinkuminen tietysti oli yksi merkki, ettei kaikki ehkä olisi kuten piti.

Emo kantoi pentuja

Olin koiran synnytyksen jälkeen viikon kotona (pois töistä). Kerran mennessäni pentuhuoneeseen näin kuinka emo kantoi sitä pienintä pentua suussaan ja vei sen pesään toiselle puolelle huonetta. Pentu vinkui kovasti. Emo raapi petiä ja asetti pennun huolellisesti siihen. 

Ajattelin surullisena, että nyt se vie tuon pennun pois, että pennussa on jokin vika ja emo hylkää sen. Olin kuullut, kuinka joku emo oli kantanut viallisen pennun emännän käsilaukkuun – "vie pois".  - Mutta tämä emo  kävikin nyt pennun viereen petiin, ja kiertyi pennun ympärille ikään kuin sitä lämmittämään.

En heti ymmärtänyt mitä tapahtui. Nostin pennun takasin pentulaatikkoon muiden kanssa. Emo kantoi sen heti takaisin ja asettui taas lepäämään sen kanssa. Nostin sen taas takaisin.

Välillä kävin muualla ja menin takaisin pentuhuoneeseen. Nyt emo oli kantanut jo kaksi pentua toiseen pesään ja oli parhaillaan viemässä kolmatta pentua sinne. Kaksi ensimmäistä olivat pienimmät ja ne oli ilmeisesti mahtuneet emon suuhun, mutta isoa pentua se riiputti takajalasta. Riensin apuun ja nostin kolmannen pennun uuteen petiin.

Ymmärsin nyt, ettei emo hyväksynyt laittamaani pentulaatikkoa, vaan yritti viedä niitä mielestään parempaan petiin. Tämä hyvä peti oli sen sijoituskodista tuotu oikea sänky.  Donnahan on sijoitusnarttuni, joka asuu Kotkassa sijoitusperheessä. Se on ollut meillä hoidossa ennenkin ja nytkin oli tullut jo kaksi viikkoa aikaisemmin, että tottuisi paremmin meillä oloon.  Mutta taisi käydä Donnan mielessä että haluaisi mieluummin viedä pennut oikeaan kotiin.

Tuo emon oma sänky oli vain aika pieni viidelle pennulle. Kävin eläinkaupasta etsimässä parempaa petiä, jossa ei olisi toisten koirien hajuja. Löysin ovaalinmuotoisen pehmeäreunaisen pedin, ja kun laitoin Donnan oman patjan ja pennut siihen, se hyväksyi ratkaisun, asettui taloksi ja alkoi hoitaa vauvojaan.

Pienin pentukin kasvaa

Nyt on kulunut jo toista viikkoa pentujen syntymästä, itse asiassa on jo kymmenes päivä. Isoimmat pojat ovat jo reilusti yli 300grammaisia, ja kaksi tyttöäkin on hyvin kehittyneet.  Ja pikkuruinen poika on jo pitkälle yli 100gramman ( 4.9. paino jo 141g ).

Päätin pienimmän synnyttyä, että autan sitä elämään, mutta raja kulkee siinä, että en ala syöttää sitä keinotekoisesti. Jos siinä on puhtia syödä itse, se on todennäköisesti elinkelpoinen ja tarpeeksi vahva.

Olin kyllä helpottunut, kun emon pennun-kanto operaatio olikin vain muuttohalua, eikä pikkupennun hylkäämistä. Olisin senkin  tietysti hyväksynyt,  koska emo tietää parhaiten, onneksi kaikki kääntyi parempaan suuntaan.

Pikkuinen painoi syntyessään 58g, 11 pv kuluttua jo 141grammaa.

Pikkuinen on sitkeä ja sisukas olento ja roikkuu tiukasti tississä vaikka isommat koittavat vallata tilaa. Toki vahdin kotona ollessa ettei ne työnnä sitä kokonaan pois, ja autan sen nisän lähelle kun muut nukkuvat. Pikkuisen vinkuminenkin on vähentynyt, se syö ja nukkuu yhtä hiljaa ja tyytyväisenä kuin isommatkin.

Kokoero on yhä valtava, saa nähdä jatkuuko suotuisa Nökö-vaavin kehitys, vai vieläkö tulee takapakkia. Toivon hartaasti että se todella selviäisi.

Ehkä sen pieni koko johtui siitä, kun sen napanuora oli erilainen kuin muilla, ilmeisesti myös istukka (jota en siis nähnyt). Muilla pennuilla oli sitkeät ja aika paksut istukat, joita oli jopa hankala saada kynsillä poikki, mutta pikkuisen istukka oli ohut ja repesi poikki melkein heti kun aloin sitä katkaista. Jos pennulla oli kohdussa ravinnon välittäjänä pikkuinen istukka ja ohut napanuora, olisi mahdollista ettei se vain saanut tarpeeksi kohdussa ravintoa ja jäi siksi noin pieneksi.

Nyt kymmenentenä päivänä aletaan seuraavaksi odotella pentujen silmien aukeamista . 

 Ja muistinko mainita, että nämä pennut ovat todella kauniita <3 <3 <3

21. Hellettä ja odotusta

Sijoitusnarttumme Donnan odotus sujuu hienosti. Se kävi ultrassa viikko sitten ja kyllähän sieltä löytyi masu-asukkeja!!! Peräti neljä oli ultrassa, mutta kuten kokemus osoittaa, voi lopputulos olla erilainen. Sikiöitä voi hävitä synnytykseen mennessä tai joku voi olla lisääkin.
Donna asuu Kotkassa, ja ennen synnytystä se muuttaa muutamaksi kuukaudeksi meille saamaan pentunsa ja hoitamaan niitä. Ompa jännää.

Pikkuinen Noppa-poika läksi uuteen kotiinsa iloisin mielin pari viikkoa sitten. Sen uusi perhe, vanhemmat ja 4 kivaa lasta, oli kokonaisuudessaan sitä hakemassa ja mukana oli myös Nopan chihukaveri Arska-pentu.
Jälkeenpäin on saatu uutisia, ettei Noppa ole ikävöinyt yhtään ja että ne ovat Arskan kanssa parhaat kaverit. Leikkivät kuulemma lähes koko ajan ja Arska tuo leluja Nopalle, sekin on varmaan iloinen kun sai koirakaverin.  Ihanaa kuultavaa.

Leikin tuoksinassa poikia välissä väsyttää.

 

 

Nopan sisko Ida on jäänyt kotiin ja kehittyy hyvin. Se on aivan kuin pikkuinen nallekarhu, karva on hyvin tuuhea. Se leikkii iloisena muiden koirien kanssa, tietenkin lähinnä nuorten koirien kanssa ja emokin leikkii paljon sen kanssa. Pian Ida saa ensimmäiset rokotukset.

 

Freddy tykkää istua kukkaruukussa ja Ida ihmettelee

 

 

Uusi tyttö tulossa

Meillä on ollut epäonnea hankinnoissa, Ruotsista tuotu narttu osoittautui liian dominoivaksi laumassa, se vainosi kahta vanhinta koiraamme. Se saattoi aivan yllättäen hyökätä toisen niskaan ja rähistä oikein rajusti. Lisäksi sille oli kehittynyt yläpurenta, joka ei ole hyväksyttävä, purentavikoja on aivan tarpeeksi, enkä halua niitä lisätä hankkimalla tällaisella riskillä pentuja.
Todella harmillista, mutta seurasimme aika kauan tilannetta. Tulimme siihen tulokseen, että se tarvitsee kodin, jossa se saa olla keskipisteenä ja ainoana koirana.
Odottelimme että sopiva koti ilmestyy;  ja hiljaa hyvä tulee - löytyi koti jossa Madde on tosi onnellinen. Seniori-pariskunta otti sen hellään huomaansa, heillä oli edellinen chihuahua kuollut 13-vuoden iässä ja he ikävöivät kovasti uutta koiraa. Madde muutti heille heinäkuussa ja on viihtynyt todella hyvin, samoin perhe on kertomansa mukaan aivan rakastunut siihen pikku prinsessaan.
Myös toinen nuori chihuahuanarttu joutuu vaihtamaan kotia, jota etsitään tässä pikkuhiljaa. Tälle koiralle tuli kehitysvirhe häntään ja pääsee johonkin hyvään kotiin lemmikiksi.

Olin sanonut ystävä-kasvattajalle viime keväänä, että jos hänen suunnittelemastaan pentueesta tulisi isäkoiran näköinen narttu, voisin olla kiinnostunut.
Se oli kuin tilauksen olisi jättänyt, pentueeseen tuli hurmaava vaalea pikku tyttönen.  Pidän sen emon sukulinjasta ja isäkoira on upea.
Niinpä pikku-Marilyn tulee meille, kun saavuttaa luovutusiän.
Kohta täällä on vipinää....

Marilyn, 4 viikkoa

20. Mikrosiruja ja häämenoja

Sateinen ja kylmä kesäkuu on vaihtunut nyt heinäkuussa oikean kesän tunnelmiin ja lämpö hellii meitä täällä Pohjolassakin.


Kesäkuu meni pentuja kasvatellessa. Ne kehittyivät hyvin ja ovat nyt 7-viikon ikäisinä kumpikin vähän yli kilon painoisia. Ne tottuivat mukavasti muiden koirien seurassa olemiseen, ensin pentuaitauksen ristikoiden läpi, ja nyt jo pitkään on oltu samoissa huoneissa ja tiloissa myös ulkona.

Ei voi kun jälleen ihmetellä miten nopeaan aika kuluu. Ensi viikolla on Noppa-poika jo lähdössä uuteen kotiinsa Mikkeliin. Se lähte mukavaan perheeseen jossa on 4 lasta ja toinen chihuahua-pentu, 5kk  ikäinen. He kävivät jo Noppaa tapaamassa ja kaikki sujui hienosti. Lapset ja perhe olivat kertakaikkiaan mukavia, osasivat käsitellä koiria rauhallisesti ja lempeästi.

 Noppa pääsee sukulaisiin

Ja Nopan kaverikoira Arska onkin sen sukulainen!!! Arskan isä on meidän Bosse-uros, ja Bossella on sama emo kuin Nopalla. Mutta tämä menee jo liian monimutkaiseksi, kun mietin mitä sukua ne ovatkaan, onko se Arska Nopan setä, vai miten se menee... ?

                                    Bosse-isä tutki pentuaan erittäin huolellisesti

Viralliset koirakansalaiset 

Pennut olivat tänään mikrosirutuksessa ja niiden viralliset rekisterinimet lyötiin lukkoon. Noppa-poika on Keijupuiston Choco Cowboy (koska tuollaista läikikästi väriä sanotaan leikillisesti lehmäkuvioksi)  ja Ida-tyttö on Keijupuiston Choco Nugatti.

Molemmat ovat tosi reippaita ja pontevia, sanoi myös pentutarkastuksen tehnyt eläinlääkäri. Ja suut näyttävät hienoilta, siellä on pitkä rivi hienoja hampaita hyvässä asennossa. Toivotaan että sama kehitys jatkuu vielä hampaiden vaihtumisen jälkeenkin.

Koirahäät Degerbyssä

Pari viikkoa sitten tuli sijoitusnarttuni Donna Kotkasta meille. Olin järjestänyt sille sulhasen ja progesteroni-varmistuksen jälkeen kävimme kaksi kertaa viettämässä koira-häitä.  Hääpari tykkäsi toisistaan ja kaikki meni hyvin. Nyt sitten odotamme sekä Kotkan perheessä, että täällä meillä mitä tuleman pitää. Jos häistä tulisi jälkikasvua se tapahtuisi elokuun loppupuolella.

 Vasemmalla lyhytkarvainen Donna-morsian ja toinen on pitkäkarvainen hieno Cosmo-poika

19. Yksi kuukausi täynnä

Nyt tuli täyteen Mandin pentujen ensimmäinen kuukausi. Menemme varmaan käymään pihalla niiden kanssa, koska on pitkästä aikaa lämmin ja aurinkoinen sää.

Pennut kehittyvät ja niiden liikkuminen paranee. Nyt ne jo leikkivät innolla ja näyttää hassulta kun ne väillä muksahtelevat nurin.

                                                Ida-tyttö maistelee ruokaa sormenpäästä

Koska pennut saavat emolta paljon maitoa ei niillä ole kiirettä opetella syömään kiinteää ruokaa. Olen aloittanut opettamisen jo 3-viikon iästä lähtien. Ensin pentumoussea, ehdottoman tuoretta jauhelihaa ja kermaviiliä, välillä seassa liotettuja nappuloita. Sormenpäästä ne kyllä jo nuolevat ihan taitavasti, mutta eivät oikein millään ala syödä lautaselta.
 Laitoin toissapäivänä pelkän tyhjän lautasen niiden tutkittavaksi, annoin emon ensin nuolla lautasta pentujen nähden. Ne tutkivat lautasta ja vähän koittivat purra reunasta.

                           Olen tehnyt savesta muutamia paksureunaisia pikkulautasia pentuja varten

Tänään näin tyttöpennun olevan hyvin kiinnostunut emon ruuasta, se meni ihan kupin viereen ja nuuski kun emo söi. Hyvä, pientä edistystä.
Pennut saavat niin kylläkseen emon maitoa, että ei ole vielä ollut pahemmin nälkä.

                                 Tästä näkee millaisia pullukoita pennut ovat

18. pulleroiset, palleroiset

Nyt ovat pennut jo neljä viikkoa vanhat ja kohta vietetään ensimmäistä kuukauden syntymäpäivää.

                                Pennut ovat jo  11pv ikäisinä aika pyöreitä.

Pentujen kasvu on sujunut hyvin, vähän liiankin hyvin, sillä ne ovat tavattoman pulleita, kuin pienet pallot. Emolla on paljon maitoa, ja kun pentuja on vain kaksi, saavat ne yllinkyllin kermaista maitoa.
Nyt, kun ne ovat 4 viikkoiset, niiden kummankin paino on jo yli 700g, mikä on todella paljon. Usein pähkäillään luovutusikäisten, eli 8viikkoisten pentujen kanssa, ovatko ne yli kilon painoisia ....

Emokin on voinut koko ajan todella hyvin. Sille on aina maistunut ruoka kuin porsaalle (sallittakoon leikkimielinen vertaus) ja sille on mennyt kevyesti päivässä tuulensuojaan neljä isoa annosta penturuokaa ja jauhelihaa höystettynä kotiruualla. Mielestäni tässä vaiheessa se saa syödä kuten haluaa, nyt ei ole aika laihduttaa.

Silmät auki

Vähän yli parin viikon iässä pentujen silmät aukenivat. Kolmen viikon iässä ne alkoivat enemmän ryömiä pullean mahansa varassa ja pikkuhiljaa nousivat jaloilleen. Nyt kuluneen neljännen viikon aikana on liikkuminen kehittynyt ja pennut ovat alkaneet enemmän kiinnittää huomiota ympäristöön.

                                   Leikkiminen on pikku hyökkäyksiä ja puremista ja ärinää.

Ne leikkivät jo vähän, emonsa ja toistensa kanssa. Leikkiminen on vielä aika kömpelöä ja välillä ne pyllähtävät nurin, kun yrittävät jotakin missä tasapaino ei pidä.

                                 Poikapentu yrittää punnertaa ulos pesän korkean kynnyksen yli.

Pesän ulkopuolinen elämä on myös alkanut kovasti kiinnostaa.  Eilen pennut yrittivät punnertaa ulos vaavi-pesästä, missä on korkea kulkuaukon kynnys. Tänään vaihdoin pentujen pesälaatikon sellaiseen, jossa on kulkuaukko matalammalla. Ne pääsevät helpommin ulos, ja samalla oppivat kulkemaan myös sisäänpäin helpommin.

Viime yönä emo tuli herättämään minua (nukun edelleen samassa huoneessa) ja ihmettelin kun se ei halunnutkaan ulos, kuten tavallista. Sitten huomasin, että tyttöpentu istua törötti pesälaatikon ulkopuolella. Se oli keplotellut itsensä sieltä ulos, mutta ei päässyt mönkimään sisälle korkeasta kynnyksestä. Se istua törötti ihan rauhallisesti siinä ja ihmetteli. Onneksi emo oli niin fiksu, että tuli kertomaan minulle, että vaavi pitäisi nostaa takaisin nukkumaan.
Olen onnellinen siitä miten hyvä suhde meillä on tämän Mandi emon kanssa, sydäntä lämmittää sen luottamus ja kyky "puhua" kanssani.

                                 Elämä pentulaatikossa on leppoisaa

17. Maitoa ja nukkumista

Kahden viikon iässä pennut nyt painavat noin 450g kumpainenkin. Ne ovat jänteviä ja topakoita, hauska nähdä miten pian ne lähtevät liikkelle. Nytkin ryömiminen pesässä sujuu jo hyvin.
Silmien avautumista odotellessa leikkasin tänään pennuilta kynnet ensimmäistä kertaa. Emo tuntui olevan vähän varovainen, kun pennut tulivat imemään, ja niillä olikin aika lailla pistävät pikkukynnet.

Kuvassa pennut 8pv iässä, alkaa näkyä jo tomeraa kiipelyä.

Pari päivää takaperin olin vähän huolissani kun poikapennulla ei ollut paino noussut paljoakaan, ja emokin oli vähän levoton. Mietin mikä olisi ollut syynä, ehkä emo ei juonut tarpeeksi. Sillähän on ollut antibioottikuuri ja arvelin että sillä voi olla masuvaivoja antibiootista. Siksi se saikin maitohappobakteereita ja illalla vielä närästyslääkettä pikkuisen. Seuraavana yönä se ei heräillyt enää niin usein ja pentujen painokin nousi tasaisesti seuraavana päivänä.

Tyttö, joka oli syntyessä vähän pienempi, painaa nyt vähän enemmän. Se on selvästi rauhallisempi. Poikapentu vinkuu enemmän ja on kiireinen etsiessään nisää. Näin luonne-erot alkavat jo väkyä.

16. Kaksi pontevaa pentua

Mandille syntyi kolme kaunista pentua torstaina vähän yli viikko sitten. Se oli pedannut petiä ja äheltänyt kaksi yötä ja minulla oli herätyskello soitamssa parin tunnin välein siltä varalta etten heräisikään.

                         Mandi pullean vatsansa kera päivää ennen pentujen syntymää, ja oik. Donna

Varsinaisesti synnytys alkoi torstaina päivällä. Läähätys ja pedin raapiminen lisääntyivät puolilta päivin ja odottelimme mitä tuleman pitää. Istuin tiiviisti Mandin seurana ja kolmen jälkeen se alkoi ponnistella. Ensimmäinen pentu oli aika tiukassa ja emo sai tehdä tosissaan työtä.  Puoli viiden maissa syntyi ensimmäinen pentu, joka oli aika iso, 150g. Suklaanvärinen tyttö, mikä ilo!!! Mandi alkoi hoitaa pentua ja annoin sen huolehtia pikkuisesta avattuani kalvot suun edestä. Pentu oli niin ponteva, että läksi melkein käsistä.
Tunnin päästä alkoi uudet ponnistukset. Nyt olikin hanakalampaa, ponnistuksista huolimatta pentua ei pian alkanut näkyä. Mandi ponnisteli ja ponnisteli. Nostimme sitä apuna olevan Paulan kanssa neljälle jalalle seisomaan, että synnytyskanava edes vähän laajenisi. Viimein alkoi näkyä vaaleaa ja - voi ei - pentu oli tulossa takajalat edellä. Se tuli ulos pikkuhiljaa siihen asti kunnes juuttui päästään lantion aukkoon. Emo ponnisteli ja yritin auttaa pentua vetämällä, mutta se oli jumittunut tiukasti kiinni.
Nyt oli hätä, pentu oli vaarassa, koska tiukkaan kohtaan juuttunut pää saattoi estää hapen kulkemisen napanuorassa. Oli pakko yrittää sormin auttaa pennun päätä irtoamaan. Tunnustelin sormin sisältäpäin. Tunsin, että pennun etujalat oli ylöspäin pään kahta puolen, sain ensiksi irrotettua toisen etukäpälän, jolloin tilaa vapautui ja jonkun ajan kuluttua tuli toinenkin käpälä alaspäin. Seuraavalla ponnistuksella tartuin pentua nahkasta ja vedin alaspäin ja se irtosi.
Mutta kaikkeen tähän oli kulunut liikaa aikaa. Pentu oli varmaan hörpännyt lapsivettä henkeen, koska se tuli ulos ihan liikkumattomana. Imin sen suun kautta limaa ja tein heiluriliikettä, joka kerran pennun nenästä tuli keltaista nestettä. Hieroin sitä kunnolla ja taas heilurinliikettä ja imemistä, lopulta aloin varovasti puhaltaa henkeä. Mieheni tuli mukaan ja antoi varovaista sydänhierontaa. Elvytimme pentua yli tunnin, mutta se ei vironnut. Oli tosi surullista, se oli superkaunis tyttöpentu, ihmeellisesti juuri sellainen kuin olin toivonut.....

Röntgenissä oli näkynyt, että pentuja on kolme. Viimeinen pentu antoikin odottaa itseään. Kun parin tunnin kuluttua ponnistukset alkoivat, olikin emolla muhkurat molemmin puolin mahaa. Kun tunnustelin tajusin, että pentu olikin poikittain!! Soitin päivystävälle elänlääkäriasemalle, mutta heille oli tulossa toinen vuotava eläinpotilas leikattavaksi. He sanoivat, että lähtekää kiireesti Viikkiin, eläinlääketieteelliselle korkeakoululle, siellähän on aina päivystys. Meiltä on sinne matkaa vain noin 10 km.  Otin kiireesti emon koppaan, pennun lämpimään kankaan sisään ja matkaan. Kello oli yli yhdeksän illalla. Onneksi siippa oli kotona ja läksi kuskiksi, minä takapenkille vahtimaan tilannetta kopassa..

Onneksi olin napannut pari pyyhettä mukaan, varmuuden vuoksi. Viiden kilometrin kuluttua auton takapenkillä huomasin, että emo touhuili kopassa jotakin. Oli pimeää, kokeilin kädellä ja siellähän olikin pentu juuri syntynyt ulos, emo nuoli sitä. Ei muuta kuin auto tien viereen, ja hapuilin pimeässä sormituntumalla, napanuora oli vielä emon sisällä tiukasti. Pumppasin napanuorasta veret pentuun päin ja nyhersin kynsillä nuoran poikki, että sain pennun hierottavaksi. Tämä pentu olikin ihan virkeä ja niinpä palattiin kotiin kahden pennun kanssa. Kaunis poikapentu oli syntynyt autossa, se oli saman näköinen kuin menehtynyt tyttö.

                         Pennut ensimmäisenä aamuna, tyttö ruskea, poika lehmäkuvioinen.

Nyt, vähän yli viikon kuluttua kaikki on hyvin. Pennut on kasvaneet huimasti, odotellaan niiden silmien aukeamista. Niiden painokin on lähes tuplaantunut, vaikka lähtöpainotkin oli korkeat. Pennut onvat virkeät ja pontevat, ryömivät jo tomerasti pesässä. Suurin osa ajasta tietysti nukutaan ja kasvetaan.

Emolle aloitettiin antibioottikuuri, koska pimeässä autossa en ollut nähnyt ehtikö se syödä istukan vai jäikö istukka sen sisälle. Sillä nousi lämpö parin päivän kuluttua synnytyksestä ja siksi aloitettiin lääkitys. Eläinlääkärin mukaan mahdolliset istukanpalat tulevat itsestään ulos kun narttu on synnyttänyt normaalisti, antibiootti ehkäisee suurempaa tulehdusta.

Hauska seurata pentuja nyt, kun niiden kehityksessä alkaa tapahtua muutakin kuin kasvamista.

15. Mandin aika lähestyy

Pienen Freddy-pennun kotiutuminen on mennyt todella loistavasti. Se on älykäs ja vilkas pikku veitikka, joka on sopeutunut sekä meille että uuteen koiralaumaan hyvin.

Suffeli-koiran kanssa ne ystävystyivät hetkessä. Suffe on 8kk ikäinen nuori narttu, joka on hyvin vilkas ja leikkisä. Freddy ja Suffe leikkivät lähes koko valveilla olo aikansa yhdessä, juostaan hippasta, painitaan, vedetään lelua ja nukutaankin yhdessä. Suffeli tuo jonkun lelun Freddyn luokse ja sitten aletaan leikkiä.

Kuvassa pennut 2pv Freddyn (vas.) meille tulon jälkeen.

Tännään käytiin  ottamassa Freddylle tehosterokotukset. Saksassa se oli saanut ensimmäisen nelosrokotuksen jo kuukausi sitten. Rabiesta ei tarvittu kun se oli  Suomeen muuttaessa alle 3kk ikäinen. Ekinokokki-lääkityksen se tietysti sai. Tästä 2-4 viikon päästä haetaan rabies. Freddy on kasvanut hyvin, se oli syntyessään 135g painoinen, meille tullessa 12-viikkoisena 1120g ja nyt se painaa 1300g.

 

Vappuajelulla Helsingissä Freddyyn ihastui joukko kiinalaisia turisteja.

Myös aikuinen uros Bosse on Freddyn kaveri.

Kävimme Freddyn kanssa myös katsomassa  match-show´ta eli epävirallista koiranäyttelyä. Halusin, että pentu näkee ja saa kokemuksen näyttelytouhusta. Freddyä pitää nyt paljon kuljetella eri paikoissa, että se tottuu erilaisiin tilanteisiin. Sitä ei ilmeisesti oltu paljoa kuljeteltu kotipaikassaaan, kun autokyytikin on sille vähän outoa.

Talutushihna kutitti kovasti Freddyä mätsärissä.

Mandin masu kehittyy

Mandin odotus sujuu leppoisasti. Tänään on 55.vrk ensimmäisestä astutuksesta laskettuna. Kävimme röntgen-kuvassa katsomassa montako pentua on tulossa. Kolme pallopäätä siellä näkyi ja olivat aika tasakokoisen näköisiä. Olin vähän ajatellut, että pentuja olisi enemmänkin tulossa, Mandin maha on sen verran muhkea.

Mandi on viime viikon aikana saanut ruokaa jo 4kertaa vrk, ei määrällisesti enempää, mutta useammin, koska kohtu voi painaa mahalaukkua eikä sinne mahdu kerralla niin paljon. Mandin kohdalla tämä on kylläkin ehkä kuvittelua, sillä se söisi vaikka hevosen. Ruokahalut on valtavat. Olen lisännyt sen ruoka-annokseen keitteyä porkkanaa ja tuoreen kurkun paloja, että se tulisi kylläiseksi eikä kuitenkaan söisi liikaa ja lihoisi.

Tietysti välillä miettii, että menisipä kaikki hyvin tälläkin kertaa... Mandi on ollut loistoemo, synnyttänyt melko helposti isojakin pentuja ja hoitanut ne todella hyvin. Tällä kertaa olen kokeillut antaa sille vadelmanlehtitabletteja; monilla on ollut kokemusta, että ne helpottavat synnytystä. Ihmisillähän sitä on käytetty kauan luonnolääkinnässä samaan tarkoitukseen.

Ja tietysti tulee vähän ajatelleeksi, että millaisiahan näistä pennuista tulee ... Se on aina yllätys, mutta on mukava kuvitella. Pian se nähdään, viikon sisällä.