25. Opettavaisia juttuja

Kun nyt itsellä on tämä vaihe, että pentujen ostajaehdokkaat käyvät pentuja katsomassa, muistuu mieleen kaikenlaisia kuultuja tarinoita vastaavista tilanteista kasvattajien näkökulmasta.  On hassuja ja vähemmän hauskoja tilanteita, kun pennun ostajaehdokkaat ja kasvattaja kohtaavat.

Itselle on sattunut pääosin mukavia tilanteita. Muutamia ikäviäkin tilanteita on kyllä tullut osakseni, ja kuulemieni kasvattaja-ystävien kertoman perusteella näitä tarinoita ikävä kyllä riittää.

Mukavia sattumuksia

Kasvattajahan joutuu arvioimaan koirat sillä perusteella miten koira tuntuu sopivan omaan kasvatuslinjaan ja filosofiaan.  Vaikka olisi  superihana koira voi joutua etsimään uutta kotia, kun kaikkia ihania ei voi pitää kotona.

Roosan lempilelu oli korvia vihlova vinkupallo

Yksi mukavimmista sattumuksista oli, kun olin päättänyt etsiä kotia lähes vuoden ikäiselle nartulle, Roosalle. Se oli kasvanut mielestäni liian isoksi ja en halunnut käyttää sitä jalostukseen.
Sitä tuli ensin katsomaan mukava rouva, jonka luona olisi mielestäni ollut koiralle todella ihanteelliset olosuhteet. Rouva asui kaupungissa ja kävi usein maatilallaan, jossa koira voisi juoksennella vapaana. Lisäksi rouva pitäisi koiraa mukana työssä, sen ei tarvitsisi olla yksin kaupungissakaan.
Rouva tuli käymään, olimme pihamaalla kesäaikana. Muut koirat menivät heti tervehtimään häntä, mutta tämä Roosa, jota oltiin tultu katsomaan, perääntyi pihan perimmäiseen kolkkaan. Se ei suostunut tulemaan lähemmäksi vaan kiersi meidät kaukaa, käyttäytyi sillä tavalla oudosti, eikä tullut lähemmäksi koko aikana, kun tämä vieras oli pihassa.
En tiedä mikä pulma siinä oli, rouva oli ihan mukavan oloinen eläinrakas naisihminen, eikä edes mitään noidanhattua päässä, kuten Roosa näytti kuvittelevan. -- Tulimme lopulta siihen tulokseen ettei kannattanut väkisin yrittää tutustua, ja kunnioitimme koiran mielipidettä. Minua vähän harmitti, kun olin kuvitellut koiran löytäneen tosi mukavan kodin.
Seuraavaksi jonkun ajan kuluttua sitä tuli katsomaan pariskunta, jolla oli ollut meiltä jo kaksi koiraa. Toinen oli menehtynyt äkillisesti ja nyt toinen kaipasi seuraa. Tuo sama kauas pakeneva Roosa meni heti näiden ihmisten luokse, ja kun isäntä kumartui alas ryntäsi Roosa luokse ja nuoli miehen koko naaman - eikä ollut koskaan ennen häntä tavannut.
Heille Roosa sitten muutti leikatun uroksen kaveriksi. Näin kävi ja opin, että koiran mielipide todella kannattaa ottaa huomioon.

Kasvatuksen
tylsin vaihe

Monet kasvattajat sanovat, että kaikki muu kasvatuksessa on mukavaa, mutta ei pentujen myyminen.  Pennuista voi olla vaikea luopua, ja myös pennun kysyjissä on monenlaisia tapauksia.
Yleensä kuuntelemme hyvin herkällä korvalla jo puhelimen ensikontaktissa kysyjän kertomia asioita ja yritämme luovia karikoissa. Joskus kuulee jo puhelimessa, että tämä soittaja ei taida tulla kysymykseen... tai sitten olosuhteet eivät ole sellaisia mitä toivomme.

Sofi-pentu ensimmäisestä pentueestamme 2003

Kerran tuli pentuja katsomaan nuori nainen, jolla oli kaksi lasta. Olin sanonut hänelle puhelimessa, että en myy perheisiin, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Hän vakuutti että tytöt ovat 7 ja 9-vuotiaat. He tulivat ja ihmettelin kuinka pienempi tytöistä olikin niin pieni.  Tyttö oli lisäksi hyvin lapsellinen ja ylivilkas, hyppeli ja touhusi koko ajan paikasta toiseen. Kuulin kuinka isompi tyttö kuiskasi siskolle, että älä hypi, muuten täti ei myy meille pentua. Päättelin että pikkutyttö oli korkeintaan 5-vuotias. Äitikään ei ollut ihan parasta koiranhoitaja-tyyppiä mielestäni, ei oikein tiennyt mitään koirista. Ehkä hän olisi hankkinut tytöille uuden lelun. Ei tullut kauppoja.

Kasvattajakaverille kävi kerran niin, että hän oli sopinut pentujen katsomisajasta. Kysyjät olivat kaksi nuorta naista, sisarukset, jotka haaveilivat pennusta. Sovittiin tapaamisajasta.
Kävikin niin, että tuntia ennen sovittua aikaa soi ovikello. Siinä seisoivat neitoset ja hihittivät. -"Myö ajateltiin tulla jo nyt kun ei oo muuta tekemistä"  -- Ei mitään anteeksipyyntöä eikä pahoitteluja, että tullaan toisen ihmisen kotiin väärään aikaan. Joskus ihmiset näyttävät kuvittelevan, että kasvattajalla on kauppa, joka on auki milloin vain.
Ilmeni ettei tytöt olleet muutenkaan sopivia pennun omistajiksi. He hihittelivät eivätkä osanneet käsitellä pentuja, eivät olleet ottaneet selvää pennun hoidosta, tai kunnolla edes rodusta. Ystäväni ei luvannut pentua heille.

Joskus kasvattajalla on vain epämieluisa tunne jostakin katsojasta. Se voi tulla ihmisen tavasta suhtautua koiriin, tai jostakin muusta.
Yhden ystäväni luona käyneen pennunkatsojan kanssa hänellä oli epämääräinen, epämieluisa tunne, jonka lopulta kruunasi se, kun pennunkatsoja lähtiessään kysyi teippiharjaa. Vaatteisiin kun oli tarttunut liikaa karvoja. -- Koirista lähtee aina karvoja, ehkä hänelle lemmikiksi sopisi paremmin vaikka kilpikonna, tuumaili ystäväni.

Aikasyöpöt ja valehtelijat

Itselleni kävi kerran niin, että pentuja tuli katsomaan fiksun tuntuinen aikuinen pariskunta. He istuivat aika kauan, kyselivät pennuista ja roduista paljon ja tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita. Pitkään juteltuaan sanoi rouva äkkiä, että pitääkin tunnustaa yksi asia - he eivät ole nyt ollenkaan ostamassa pentua, mutta hän halusi tuoda miehen katsomaan millaisia chihut ovat, että voivat miettiä olisiko se oikea koira heille.
Olin silloin kasvattajana aika vasta-alkaja , enkä oikein ilennyt sanoa, että äkkiä ulos täältä. He kyllä poistuivat heti, mutta jäi todella tylsä tunne että oli tullut hyväksi käytetyksi.

Yksi rakkaimmista koiristamme, Bella ja pennut v.2007

Monet kasvattajakaverit pohtivat miten saisivat ihmiset kunnioittamaan toisen kotirauhaa. Yritetään sopia käyntiajasta, onhan kasvattajalla muutakin tekemistä kuin istua katsojien kanssa pitkiä iltoja. Joskus voidaan jo etukäteen sanoa, että käytettävissä on esim. tunti, ja toivotaan että katsojat kunnioittaisivat sovittua.
Ystäväni ihmettelee miten katsojat eivät aina ymmärrä mitä ja miksi on sovittu.
Toinen kasvattaja kertoi, että on alkanut tiukasti pitää kiinni sovituista ajoista. Jos katsojat tullessaan myöhästyvät puoli tuntia, hän sanoo että nyt on puoli tuntia jäljellä. Hän ei välitä tiukkapipo-maineesta, mutta on tyytyväinen kun voi rajata ajankäyttöä omassa kodissaan.

Tylsin tapaus kohdallani kävi vuosia sitten kun väsyneenä suostuin ottamaan kotiin pennunkatsojat, joista oli vähän epämääräinen tunne jo puhelimessa.
Pariskunta tuli pentua katsomaan ja haastattelin heitä tavalliseen tapaan, yritin selvittää millainen koti olisi tarjolla. Rouva suhtautui minuun rempseästi, kuin parhaaseen ystävään, vaikka emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet.
Minulla oli tuossa tilanteessa se epämääräisen tylsä tunne, jollaisesta kaverikin oli kertonut. Silti jatkoin juttelua, olin väsynyt, en oikein osannut kuunnella tuota tunnettani. 
He kertoivat, kuinka miehellä olisi kohta loma että voisi olla kotona, kun pentu tulisi heille, ettei sen tarvitsisi olla alussa yksin. Jostakin syystä (= uupumus, yleensä en tee näin ) suostuin lähtemään heidän kotiinsa katsomaan miten se sopisi koiran kodiksi, he kun asuivat aika lähellä.
 Minun mielestäni heidän kodissaan oli monia vaaran paikkoja, esim avoimet portaat, joista pentu voisi pudota. Piha oli jyrkkä alamäki jonka vieressä kulki tie, eikä mitään aitaa ollut. Heidän mielestään koiran olisi kiva juosta pihalla.
Ja mielestäni he tuntuivat suhtautuvan koiraan kuin leluun. Keskustelujen lomassa myös ilmeni, että miehen lomakin olisi vasta monen kuukauden kuluttua, vaikka alussa oli korostettu miten mies jäisi lomalle kotiin koiranpentua opettamaan.
 Läksin kotiin mutisten jotakin epämääräistä, että katsotaan. Oikein todella kadutti, että olin suostunut olemaan heidän kanssaan edes tekemisissä, saatikka lähtenyt vielä kotia katsomaan. Ihmettelin mikä ihme minuun oli mennyt. En koskaan yleensä tee tuollaista ja olen tarkka myös ihmisistä joita kutsun kotiin pentuja katsomaan.
Olimme sitten seuraavana päivänä yhteydessä ja kerroin puhelimessa, että minusta pentu ei ole heille sopiva, kehoitin harkitsemaan esim vähän isomman koiran hankkimista. Mutta heidän mielestään olin jo luvannut pennun heille. Selvitimme tilannetta pitkään puhumalla.
Tästä seurasi haukkumaryöppy, sain jälkeenpäinkin heiltä haukkumaviestejä sähköpostiin. Minua jopa uhkailtiin, että maineeni mustataan ja he pitävät huolen että kasvattaminen kohdallani loppuu.
He eivät olleet maksaneet mitään varausmaksua, joten minulla oli oikeus peruuttaa pois tilanteesta. Säilytin kaikki sähköpostiviestitkin siltä varalta, että tulee enemmänkin selvittelyjä, mutta onneksi tilanne kuivui kasaan.
Pitkään tuntui tosi ikävältä, ja jopa ajattelin että en ikinä enää kasvata yhtään pentuetta.

Opin ettei kannata suostua tapaaman pennunkatsojia silloin, kun on itse hyvin väsynyt tai muuten heikkokuntoinen, silloin voimakastahtoiset ihmiset voivat "temmata" mukaansa ja saattaa ajautua tilanteisiin joihin ei haluaisi. Yleensä toimin jotakuinkin järkevästi ja suhtaudun pennunkatsojiin ja tilanteisiin napakasti, mutta tuolloin olin uupumuksen takia tahdoton tonttu.

Fiian kolme pentua

24. Kehitystä ja uusia koteja

Pikkuiset ovat kehittyneet vajaassa viikossa todella nopeasti. Nyt ne osaavat kävellä taapertaa ja leikkiä, pisulle mennään ulos pesästä ja kakkapökötkin tehdään kauas sängystä.  Kaikki ovat kasvaneet kiitettävästi, pieninkin vaikka on puolet pienempi kuin isot sisaruksensa. Leikkiminen on vähän horjahtelevaa vielä, mutta selvästi pennut ovat kontaktissa toistensa kanssa ja tervehtivät eri tavoin. Samoin useammat pennut ovat kontaktissa minun kanssani. Ensin oli isoin poikapentu se joka alkoi huomata minut, katsoi aina silmiin ja taapersi lähemmäksi. Sitten samaa alkoi tehdä isompi tyttö ja nyt jo ne muutkin. Jopa pikkuruinen Nappi katsoo silmiin ja kääntää katsetta mukana, jos siirryn vähän sivummaksi.

Pennut 4 viikon iässä, merkit pojista ja tytöistä.

Olen opettanut niitä syömään kiinteämpää ravintoa nyt jo toista viikkoa. Ensin annoin valmista pentujen aloitusruokaa, moussea sormen päästä tarjoiltuna. Se niille maistuikin hyvin. Aloin sekoittaa siihen liotettuja ja muussattuja starter-nappuloita, siitäkin ne pitivät. Ja sen jälkeen tuli opetteluun raaka tuore jauheliha pikku muruinaa - ah mitä herkkua kaikkien mielestä. Tietysti kaikki ruoka vähän lämmitettyinä.

Pienin pentukin syö mielellään starter moussea.

Nyt kun ne osaavat syödä kiinteää ruokaa emonmaidon lisäksi ja kaikkien maha on kestänyt hyvin uudet ruuat, on vuorossa lautaselta syömisen opettelu. Olen jo tarjoillut nuoltavaksi pikkupikku lautaselta reunoille laiteltua ruokaa, mutta vielä pitää lautasta pitää kuonon edessä vähän pystyssä ennen kuin onnistuu. Kun kokeilin lautasen asettamista lattialle -"ottakaa siitä" -  käveli innokkain pentu suoraan lautaselle, hupsis...  Eli vielä vähän on hiomista tuossa tekniikassa.

Maidon saannin tekninen suoritys kyllä on hyvin hallussa.

Pennuille kodit tiedossa

Olen niin onnellinen kun kaikille pennuille on jo koti tiedossa, enkä oikeastaan ole tehnyt mitään sen hyväksi!!! 

Ensimmäiset yhteydenotot pennuista tuli jo ennen niiden syntymää. Tuttu perhe, jossa oli ollut kaksi meiltä hankittua uroschihua, kertoi elokuussa, että vanhempi uros oli kuollut sydänvaivoihin. He olivat hyvin suruissaan asian johdosta. Kerroin, että meille olisi tulossa uusi pentue elokuun lopulla ja heistä se oli kiinnostavaa, sanoivat heti että heille poikapentu, mikäli semmoisia tulee.

Toinen varaus tuli kun pennut olivat 1vrk ikäisiä. Tuttu henkilö soitti ja kertoi että vanhempi heidän chihuistaan oli sairastunut ja he haluaisivat nuoremmalle leikkikaveria, vaikka  vanhempikin yhä elää, ei vaan saa rasittaa itseään. Lupasin heille heti toisen tyttöpennuista, tosin sanoin että en vielä tiedä kumman jättäisin itselle, mutta jos semmoinen järjestely käy, on asia ok. Hyvään kotiin haluaa heti luvata, ei tarvitse miettiä.

Tässä tyttöpennut, ylh. pienempi ja alh. isompi.

Nyt kun pennut ovat jo 4viikkoa, kävivät poikapennun varaajat niitä katsomassa. Sanoin jo aluksi että saavat valita kumman tahansa, että muita varauksia en ole ottanut. Pienimmän poikapennun annan jäädä kotiin kasvamaan ja katsotaan miten se kehittyy, sitä en mihinkään halua antaa. Ainakaan vielä.

Tässä onnelliset veljekset

Tuttu pariskunta katseli ja kuulosteli pentuja aika hyvän tovin, ja lähtiessä sovittiin että ilmoittavat minulle muutaman päivän kuluessa päätöksestään. Rouva sitten soittikin jo seuraavana päivänä ja sanoi, että he ei osaa päättää kumman haluaa, ja siksi ottavat molemmat. Sehän on aina todella kivaa  pentujenkin kannalta, on leikkikaveri heti mukana. Perheessä on kyllä aikuinenkin chihupoika ennestään, ja sekin on kovin leikkisä.

Ja pienin poika, Nappi, kylläisenä syönnin jälkeen.

Pikkuruinen poikapentu saa tosiaan jäädä kotiin toistaiseksi, hoidamme sitä ja katsomme miten se kehittyy. Se on kasvanut suhteessa samaan tahtiin kuin isommat sisarukset, mutta on vieläkin puolet pienempi. Se näyttää kehittyvän samaan tahtiin kuin muutkin, on vahva ja kävelee tomerasti, syö hienosti ja alkaa harjoitella leikkimistä. Toivottavasti kaikki sujuu jatkossakin yhtä hyvin.

23. Pennuilla hyvää kasvua

Tänään on juhlittu Donnan pentujen 3-viikkois synttäreitä. Niiden kasvu on ollut hyvässä mallissa, jopa kaikkein pieninkin on yli 250gramman. Suurimmat ovat yli puolen kilon painoisia.

Tähän asti pentujen touhuissa ei ole ollut paljoa katsomista, syömistä, nukkumista, emon hoitamista. Donna-emo on käynyt velvollisuudentuntoisesti syöttämässä pentuja ja pitänyt ne puhtaina.



Pennut kolmen viikon ikäisinä

 

Kolmen viikon iässä pieninkin on jo vähän yli 250gramman painoinen. Se on syönyt koko ajan itse, ei ole annettu lisäruokaa eikä syötetty. Kuitenkin on ilmassa ollut pikku epäilys onko sillä kaikki kunnossa.... kun se oli todella pieni syntyessään, 58g. Hyvin se on sinnitellyt ja pysyy tiukasti nisällä vaikka suuremmat yrittää työntää sitä syrjään.
Samoin se liikkuu samalla tavoin kuin muut, eli yrittää opetella kävelemään ja leikkimään. Istua se jo osaakin, mutta käveleminen on epävarmaa ja leikkiessä pää saattaa heilahtaa arvaamattomasti, tai koko pentu pyllähtää nurin..
Suurimman osan ajasta pennut vielä nukkuvat, mutta yhä useammin ne heräävät ja alkavat osoittaa kiinnostusta pesän ulkopuolelle..

Tämä vaihe on juuri se, jolloin kasvattaja alkaa kokea onnea ja unohtaa kaikki tiineyden ja synnytyksen valvomiset ja vaivat.




22. Donnalla helppo synnytys

Tietokoneessa on ollut monenlaista häiriötä, ensin meni vanha kone rikki, sitten uuden kanssa meni nettiyhteys poikki. Meni tosi kauan - mutta nyt ollaan taas mukana.

Tapahtumien kuvaus tulee siis viiveellä, koska tietokone oli rikki.

Donnan viisi pentua syntyy

Kerrankin osasin järjestää lomaviikon juuri oikeaan aikaan. Donnan laskettu aika oli viime viikonloppuna, ja lauantain ja sunnuntain välisenä  yönä 24.8. se synnytti. Seuraava viikko minulla olisi lomaa.

Lauantai-iltana olin odotellut milloin Donnalla alkaisi lisääntyä sängyn raapiminen ja petaaminen. Tavallisestihan synnyttävät emot raapivat ja läähättävät  ja pitävät ääntä enemmän  ennen synnytyksen varsinaista alkamista. Donnan tiineydessä oli jo 60vrk.

Donna oli harvakseltaan raapinut petiä ja muita paikkoja jo parina päivänä, eikä ollut yhtään enempää pedannut koko layantai-iltana.  Arvelin, että voidaan käydä nukkumaan, ettei mitään tapahdu, noin sanoin siipalle noin 9 maissa illalla.

Olin kuitenkin Donna kanssa samassa huoneessa ja sitten noin 22 aikaan havaitsin, että sillä häntä nousee tyypilliseen synnyttäjän yläkoukkuun, ja se alkaa ponnistaa.  Äkkiä soitin kaverille, joka oli luvannut tulla seuraa pitämään (= lue : avuksi)  ja sitten tarkistin nopeaan, että kaikki tarvittavat aputavarat oli lähettyvillä. Ensimmäinen pentu oli juuri tulossa ulos kun ystäväni saapui.

Ensimmäisen pennun synnyttyä avasin kynsilläni kuonon edestä kalvot ja nyrhin kynsillä napanuoran poikki. Tarjosin emolle pentua kuonon eteen.  Aluksi emo oli hetken hämmästyneen näköinen , eikä ihan heti tajunnut mitä pitäisi tehdä, ensikertalainen synnyttäjä kun oli.  Mutta kohta se alkoi nuolla pentua ja näytti ymmärtävän mistä oli kyse.

Muutkin pennut syntyivät helposti,  muutamat melkein peräkkäin, viimeistä kahta piti vähän odotella. Yksi pennuista, tosipieni, syntyi aivan lötkönä ja iho oli harmaa, mutta sitä hierottiin napakasti ja imaisin sen suusta limaa, hetken päästä se ikään kuin ponkaisi pää ylös, ja muuttui eläväksi pikku koiraksi. Ei meinannut käsissä pysyä, niin oli ponteva.  JA PIENI !!!   Painoa oli vain 58 grammaa….. Asettelin pentua lähelle emon tisuja ja se ponkaisi nisään kiinni kuin herhiläinen. Sisukas ja ponteva pikkuinen, jospa se kuitenkin selviäisi pikkuruisesta koostaan huolimatta… 

 Kenelläkään pennuista ei näyttänyt olevan kannuksia eikä muita vikoja. Kaikki oppivat helposti imemään. Ne mönkivät emon tisuilla ja olivat heti perillä mitä pitää tehdä;  imeä, ja paljon.

Pentujen napanuorat olivat erilaisia. Olin päättänyt etukäteen, että katkaisen ne luonnonmenetelmällä,  eli kynsilläni. Kun olen aikaisemmin katkaissut saksilla ja sitonut langalla, on emo saattanut nuolla ja ”hoitaa” niitä liikaa.  Muutamalle pennulle on tullut tästä liikahoitamisesta pieni ihonalainen napatyrä. 

Tämän pikku pennun napanuora oli tavattoman ohut ja jotenkin hauras. Totesimme että sen istukkakin oli ollut hyvin pieni, eli pennun pieni koko saattoi johtua siitä, jos se ei ollutkaan saanut kohdussa tarpeeksi ravintoa. Ainakaan se ei ollut keskonen, koska käyttäytyi niin pontevasti ja äänikin oli kuin sireeni.

Sitten opetin emolle pentujen peffapuolen nuolemisen, että pentujen suoli alkaisi toimia. Emo oli aika hämmingissä, kun ojensin ensimmäistä pentua peräpuoli edellä,  mutta taas se oppi heti mitä pitää tehdä.

Donna oli hienosti synnyttänyt kolme poikaa ja kaksi tyttöä !!!! Kerrankin kaksi TYTTÖÄ, joista saisi valita itselle jäävän !!!

Ankaria mahavaivoja

Emolla oli heti maitoa ja pennut pääsivät imemään. Kenelläkään niistä ei paino laskenut ensimmäisen vuorokauden aikana, ei edes sille, jonka paino oli ollut vain 58 grammaa!!!

Synnytyksessä emo söi yhden istukan, annan yleensä syödä että saa ravintoa ja sanotaan sen myös lisäävän maidon eritystä.  Vaarana on että vatsa ei kestä niin vahvaa ruokaa. Nyt emo pääsi ahmaisemaan toisenkin istukan kun elvyteltiin sitä kaikkein pienintä.

Pahaksi onneksi  muilla kotikoirillamme oli ollut muutaman päivän aikana lievää ripulia jo ennen Donnan synnytystä. Kolme päivää olin vuorotellen kiikuttanut koiria ulos ja puhdistanut paikkoja, joiden kanssa oli sattunut vahinko. Ripuli näytti kiertävän melkein kaikissa perheen koirissa, muutamiin rautamahoiin ei tepsinyt. Kuulin että semmoista oli yleisesti liikkeellä.

Tietysti emolle tuli ensin istukkaripuli. Se näkyi mustana löysänä ulosteena. Canikuria ja maitohappobakteereja saatuaan emo näytti toipuvan . Mutta sittenpä ilmestyi vaaleat löysät ulosteet. Emolle kyllä ruoka maistui tosi hyvin, mutta toisena päivänä se oksensi illalla kaikki mitä oli syönyt. Annoin sille edelleen lääkkeitä ja  AD-nimistä purkkiruokaa jossa on kaikki ravintoaineet. Ripuli vain jatkui ja aina ei emo kerennyt ulos asti. Pesua ja puunausta, lääkkeiden antoa. Se oli kokopäivätyötä – ja kokoyö- sellaista.

Aloin pelätä miten pentujen kävisi. Niiden painon kasvu pysähtyi neljäntenä päivänä, mutta vain parilla pennulla laski muutaman gramman. Onneksi ei enempää. Hain apteekista Promax-nimistä lääkettä, jota sekoitettiin emon ruokaa. Siitä mahavaivat vähän vaimenivat, mutta ei kunnolla. 

Siunattu sosiaalinen media: - kysyin kasvattajien palstalla neuvoa ja apua tilanteeseen. Tuota Promaxia suositeltiin. Yksityinen kasvattaja-ystävä kirjoitti ,että hanki heti vatsa-antibioottia, ja toinen ystävä kävi tuomassa kaoliinipektiiniä, jota sai vain yliopiston apteekista.

Johan alkoi tropit tehota. Kaoliinipektiinin lisääminen ruokaan vähensi pian oireita, ja kun sain aloitettua antibiootin, loppuivat vaivat kokonaan!!!!

Emon vatsa tuli kuntoon ja alkoi vähitellen kestää muutakin ruokaa kuin AD:tä. Sille tuli hyvä ruokahalu ja maidon eritys lisääntyi. Pennut alkoivat parin päivän jälkeen taas kasvattaa painoaan. Kun pennut täyttivät viikon oli niiden paino melkein tuplaantunut.

Pikkuisen pennun tila tietysti huoletti koko ajan. Mietin oliko siinä jokin vika kun se oli niin pieni. Tarkkailin emon käytöstä, emothan alkavat hylkiä pentua jos ne vaistoavat että siinä on jokin kohtalokas vika. Pentu oli aika kova vinkumaan ja sitä piti asetella nisälle kun isommat pennut työnsivät syrjään. Sen vinkuminen tietysti oli yksi merkki, ettei kaikki ehkä olisi kuten piti.

Emo kantoi pentuja

Olin koiran synnytyksen jälkeen viikon kotona (pois töistä). Kerran mennessäni pentuhuoneeseen näin kuinka emo kantoi sitä pienintä pentua suussaan ja vei sen pesään toiselle puolelle huonetta. Pentu vinkui kovasti. Emo raapi petiä ja asetti pennun huolellisesti siihen. 

Ajattelin surullisena, että nyt se vie tuon pennun pois, että pennussa on jokin vika ja emo hylkää sen. Olin kuullut, kuinka joku emo oli kantanut viallisen pennun emännän käsilaukkuun – "vie pois".  - Mutta tämä emo  kävikin nyt pennun viereen petiin, ja kiertyi pennun ympärille ikään kuin sitä lämmittämään.

En heti ymmärtänyt mitä tapahtui. Nostin pennun takasin pentulaatikkoon muiden kanssa. Emo kantoi sen heti takaisin ja asettui taas lepäämään sen kanssa. Nostin sen taas takaisin.

Välillä kävin muualla ja menin takaisin pentuhuoneeseen. Nyt emo oli kantanut jo kaksi pentua toiseen pesään ja oli parhaillaan viemässä kolmatta pentua sinne. Kaksi ensimmäistä olivat pienimmät ja ne oli ilmeisesti mahtuneet emon suuhun, mutta isoa pentua se riiputti takajalasta. Riensin apuun ja nostin kolmannen pennun uuteen petiin.

Ymmärsin nyt, ettei emo hyväksynyt laittamaani pentulaatikkoa, vaan yritti viedä niitä mielestään parempaan petiin. Tämä hyvä peti oli sen sijoituskodista tuotu oikea sänky.  Donnahan on sijoitusnarttuni, joka asuu Kotkassa sijoitusperheessä. Se on ollut meillä hoidossa ennenkin ja nytkin oli tullut jo kaksi viikkoa aikaisemmin, että tottuisi paremmin meillä oloon.  Mutta taisi käydä Donnan mielessä että haluaisi mieluummin viedä pennut oikeaan kotiin.

Tuo emon oma sänky oli vain aika pieni viidelle pennulle. Kävin eläinkaupasta etsimässä parempaa petiä, jossa ei olisi toisten koirien hajuja. Löysin ovaalinmuotoisen pehmeäreunaisen pedin, ja kun laitoin Donnan oman patjan ja pennut siihen, se hyväksyi ratkaisun, asettui taloksi ja alkoi hoitaa vauvojaan.

Pienin pentukin kasvaa

Nyt on kulunut jo toista viikkoa pentujen syntymästä, itse asiassa on jo kymmenes päivä. Isoimmat pojat ovat jo reilusti yli 300grammaisia, ja kaksi tyttöäkin on hyvin kehittyneet.  Ja pikkuruinen poika on jo pitkälle yli 100gramman ( 4.9. paino jo 141g ).

Päätin pienimmän synnyttyä, että autan sitä elämään, mutta raja kulkee siinä, että en ala syöttää sitä keinotekoisesti. Jos siinä on puhtia syödä itse, se on todennäköisesti elinkelpoinen ja tarpeeksi vahva.

Olin kyllä helpottunut, kun emon pennun-kanto operaatio olikin vain muuttohalua, eikä pikkupennun hylkäämistä. Olisin senkin  tietysti hyväksynyt,  koska emo tietää parhaiten, onneksi kaikki kääntyi parempaan suuntaan.

Pikkuinen painoi syntyessään 58g, 11 pv kuluttua jo 141grammaa.

Pikkuinen on sitkeä ja sisukas olento ja roikkuu tiukasti tississä vaikka isommat koittavat vallata tilaa. Toki vahdin kotona ollessa ettei ne työnnä sitä kokonaan pois, ja autan sen nisän lähelle kun muut nukkuvat. Pikkuisen vinkuminenkin on vähentynyt, se syö ja nukkuu yhtä hiljaa ja tyytyväisenä kuin isommatkin.

Kokoero on yhä valtava, saa nähdä jatkuuko suotuisa Nökö-vaavin kehitys, vai vieläkö tulee takapakkia. Toivon hartaasti että se todella selviäisi.

Ehkä sen pieni koko johtui siitä, kun sen napanuora oli erilainen kuin muilla, ilmeisesti myös istukka (jota en siis nähnyt). Muilla pennuilla oli sitkeät ja aika paksut istukat, joita oli jopa hankala saada kynsillä poikki, mutta pikkuisen istukka oli ohut ja repesi poikki melkein heti kun aloin sitä katkaista. Jos pennulla oli kohdussa ravinnon välittäjänä pikkuinen istukka ja ohut napanuora, olisi mahdollista ettei se vain saanut tarpeeksi kohdussa ravintoa ja jäi siksi noin pieneksi.

Nyt kymmenentenä päivänä aletaan seuraavaksi odotella pentujen silmien aukeamista . 

 Ja muistinko mainita, että nämä pennut ovat todella kauniita <3 <3 <3