22. Donnalla helppo synnytys

Tietokoneessa on ollut monenlaista häiriötä, ensin meni vanha kone rikki, sitten uuden kanssa meni nettiyhteys poikki. Meni tosi kauan - mutta nyt ollaan taas mukana.

Tapahtumien kuvaus tulee siis viiveellä, koska tietokone oli rikki.

Donnan viisi pentua syntyy

Kerrankin osasin järjestää lomaviikon juuri oikeaan aikaan. Donnan laskettu aika oli viime viikonloppuna, ja lauantain ja sunnuntain välisenä  yönä 24.8. se synnytti. Seuraava viikko minulla olisi lomaa.

Lauantai-iltana olin odotellut milloin Donnalla alkaisi lisääntyä sängyn raapiminen ja petaaminen. Tavallisestihan synnyttävät emot raapivat ja läähättävät  ja pitävät ääntä enemmän  ennen synnytyksen varsinaista alkamista. Donnan tiineydessä oli jo 60vrk.

Donna oli harvakseltaan raapinut petiä ja muita paikkoja jo parina päivänä, eikä ollut yhtään enempää pedannut koko layantai-iltana.  Arvelin, että voidaan käydä nukkumaan, ettei mitään tapahdu, noin sanoin siipalle noin 9 maissa illalla.

Olin kuitenkin Donna kanssa samassa huoneessa ja sitten noin 22 aikaan havaitsin, että sillä häntä nousee tyypilliseen synnyttäjän yläkoukkuun, ja se alkaa ponnistaa.  Äkkiä soitin kaverille, joka oli luvannut tulla seuraa pitämään (= lue : avuksi)  ja sitten tarkistin nopeaan, että kaikki tarvittavat aputavarat oli lähettyvillä. Ensimmäinen pentu oli juuri tulossa ulos kun ystäväni saapui.

Ensimmäisen pennun synnyttyä avasin kynsilläni kuonon edestä kalvot ja nyrhin kynsillä napanuoran poikki. Tarjosin emolle pentua kuonon eteen.  Aluksi emo oli hetken hämmästyneen näköinen , eikä ihan heti tajunnut mitä pitäisi tehdä, ensikertalainen synnyttäjä kun oli.  Mutta kohta se alkoi nuolla pentua ja näytti ymmärtävän mistä oli kyse.

Muutkin pennut syntyivät helposti,  muutamat melkein peräkkäin, viimeistä kahta piti vähän odotella. Yksi pennuista, tosipieni, syntyi aivan lötkönä ja iho oli harmaa, mutta sitä hierottiin napakasti ja imaisin sen suusta limaa, hetken päästä se ikään kuin ponkaisi pää ylös, ja muuttui eläväksi pikku koiraksi. Ei meinannut käsissä pysyä, niin oli ponteva.  JA PIENI !!!   Painoa oli vain 58 grammaa….. Asettelin pentua lähelle emon tisuja ja se ponkaisi nisään kiinni kuin herhiläinen. Sisukas ja ponteva pikkuinen, jospa se kuitenkin selviäisi pikkuruisesta koostaan huolimatta… 

 Kenelläkään pennuista ei näyttänyt olevan kannuksia eikä muita vikoja. Kaikki oppivat helposti imemään. Ne mönkivät emon tisuilla ja olivat heti perillä mitä pitää tehdä;  imeä, ja paljon.

Pentujen napanuorat olivat erilaisia. Olin päättänyt etukäteen, että katkaisen ne luonnonmenetelmällä,  eli kynsilläni. Kun olen aikaisemmin katkaissut saksilla ja sitonut langalla, on emo saattanut nuolla ja ”hoitaa” niitä liikaa.  Muutamalle pennulle on tullut tästä liikahoitamisesta pieni ihonalainen napatyrä. 

Tämän pikku pennun napanuora oli tavattoman ohut ja jotenkin hauras. Totesimme että sen istukkakin oli ollut hyvin pieni, eli pennun pieni koko saattoi johtua siitä, jos se ei ollutkaan saanut kohdussa tarpeeksi ravintoa. Ainakaan se ei ollut keskonen, koska käyttäytyi niin pontevasti ja äänikin oli kuin sireeni.

Sitten opetin emolle pentujen peffapuolen nuolemisen, että pentujen suoli alkaisi toimia. Emo oli aika hämmingissä, kun ojensin ensimmäistä pentua peräpuoli edellä,  mutta taas se oppi heti mitä pitää tehdä.

Donna oli hienosti synnyttänyt kolme poikaa ja kaksi tyttöä !!!! Kerrankin kaksi TYTTÖÄ, joista saisi valita itselle jäävän !!!

Ankaria mahavaivoja

Emolla oli heti maitoa ja pennut pääsivät imemään. Kenelläkään niistä ei paino laskenut ensimmäisen vuorokauden aikana, ei edes sille, jonka paino oli ollut vain 58 grammaa!!!

Synnytyksessä emo söi yhden istukan, annan yleensä syödä että saa ravintoa ja sanotaan sen myös lisäävän maidon eritystä.  Vaarana on että vatsa ei kestä niin vahvaa ruokaa. Nyt emo pääsi ahmaisemaan toisenkin istukan kun elvyteltiin sitä kaikkein pienintä.

Pahaksi onneksi  muilla kotikoirillamme oli ollut muutaman päivän aikana lievää ripulia jo ennen Donnan synnytystä. Kolme päivää olin vuorotellen kiikuttanut koiria ulos ja puhdistanut paikkoja, joiden kanssa oli sattunut vahinko. Ripuli näytti kiertävän melkein kaikissa perheen koirissa, muutamiin rautamahoiin ei tepsinyt. Kuulin että semmoista oli yleisesti liikkeellä.

Tietysti emolle tuli ensin istukkaripuli. Se näkyi mustana löysänä ulosteena. Canikuria ja maitohappobakteereja saatuaan emo näytti toipuvan . Mutta sittenpä ilmestyi vaaleat löysät ulosteet. Emolle kyllä ruoka maistui tosi hyvin, mutta toisena päivänä se oksensi illalla kaikki mitä oli syönyt. Annoin sille edelleen lääkkeitä ja  AD-nimistä purkkiruokaa jossa on kaikki ravintoaineet. Ripuli vain jatkui ja aina ei emo kerennyt ulos asti. Pesua ja puunausta, lääkkeiden antoa. Se oli kokopäivätyötä – ja kokoyö- sellaista.

Aloin pelätä miten pentujen kävisi. Niiden painon kasvu pysähtyi neljäntenä päivänä, mutta vain parilla pennulla laski muutaman gramman. Onneksi ei enempää. Hain apteekista Promax-nimistä lääkettä, jota sekoitettiin emon ruokaa. Siitä mahavaivat vähän vaimenivat, mutta ei kunnolla. 

Siunattu sosiaalinen media: - kysyin kasvattajien palstalla neuvoa ja apua tilanteeseen. Tuota Promaxia suositeltiin. Yksityinen kasvattaja-ystävä kirjoitti ,että hanki heti vatsa-antibioottia, ja toinen ystävä kävi tuomassa kaoliinipektiiniä, jota sai vain yliopiston apteekista.

Johan alkoi tropit tehota. Kaoliinipektiinin lisääminen ruokaan vähensi pian oireita, ja kun sain aloitettua antibiootin, loppuivat vaivat kokonaan!!!!

Emon vatsa tuli kuntoon ja alkoi vähitellen kestää muutakin ruokaa kuin AD:tä. Sille tuli hyvä ruokahalu ja maidon eritys lisääntyi. Pennut alkoivat parin päivän jälkeen taas kasvattaa painoaan. Kun pennut täyttivät viikon oli niiden paino melkein tuplaantunut.

Pikkuisen pennun tila tietysti huoletti koko ajan. Mietin oliko siinä jokin vika kun se oli niin pieni. Tarkkailin emon käytöstä, emothan alkavat hylkiä pentua jos ne vaistoavat että siinä on jokin kohtalokas vika. Pentu oli aika kova vinkumaan ja sitä piti asetella nisälle kun isommat pennut työnsivät syrjään. Sen vinkuminen tietysti oli yksi merkki, ettei kaikki ehkä olisi kuten piti.

Emo kantoi pentuja

Olin koiran synnytyksen jälkeen viikon kotona (pois töistä). Kerran mennessäni pentuhuoneeseen näin kuinka emo kantoi sitä pienintä pentua suussaan ja vei sen pesään toiselle puolelle huonetta. Pentu vinkui kovasti. Emo raapi petiä ja asetti pennun huolellisesti siihen. 

Ajattelin surullisena, että nyt se vie tuon pennun pois, että pennussa on jokin vika ja emo hylkää sen. Olin kuullut, kuinka joku emo oli kantanut viallisen pennun emännän käsilaukkuun – "vie pois".  - Mutta tämä emo  kävikin nyt pennun viereen petiin, ja kiertyi pennun ympärille ikään kuin sitä lämmittämään.

En heti ymmärtänyt mitä tapahtui. Nostin pennun takasin pentulaatikkoon muiden kanssa. Emo kantoi sen heti takaisin ja asettui taas lepäämään sen kanssa. Nostin sen taas takaisin.

Välillä kävin muualla ja menin takaisin pentuhuoneeseen. Nyt emo oli kantanut jo kaksi pentua toiseen pesään ja oli parhaillaan viemässä kolmatta pentua sinne. Kaksi ensimmäistä olivat pienimmät ja ne oli ilmeisesti mahtuneet emon suuhun, mutta isoa pentua se riiputti takajalasta. Riensin apuun ja nostin kolmannen pennun uuteen petiin.

Ymmärsin nyt, ettei emo hyväksynyt laittamaani pentulaatikkoa, vaan yritti viedä niitä mielestään parempaan petiin. Tämä hyvä peti oli sen sijoituskodista tuotu oikea sänky.  Donnahan on sijoitusnarttuni, joka asuu Kotkassa sijoitusperheessä. Se on ollut meillä hoidossa ennenkin ja nytkin oli tullut jo kaksi viikkoa aikaisemmin, että tottuisi paremmin meillä oloon.  Mutta taisi käydä Donnan mielessä että haluaisi mieluummin viedä pennut oikeaan kotiin.

Tuo emon oma sänky oli vain aika pieni viidelle pennulle. Kävin eläinkaupasta etsimässä parempaa petiä, jossa ei olisi toisten koirien hajuja. Löysin ovaalinmuotoisen pehmeäreunaisen pedin, ja kun laitoin Donnan oman patjan ja pennut siihen, se hyväksyi ratkaisun, asettui taloksi ja alkoi hoitaa vauvojaan.

Pienin pentukin kasvaa

Nyt on kulunut jo toista viikkoa pentujen syntymästä, itse asiassa on jo kymmenes päivä. Isoimmat pojat ovat jo reilusti yli 300grammaisia, ja kaksi tyttöäkin on hyvin kehittyneet.  Ja pikkuruinen poika on jo pitkälle yli 100gramman ( 4.9. paino jo 141g ).

Päätin pienimmän synnyttyä, että autan sitä elämään, mutta raja kulkee siinä, että en ala syöttää sitä keinotekoisesti. Jos siinä on puhtia syödä itse, se on todennäköisesti elinkelpoinen ja tarpeeksi vahva.

Olin kyllä helpottunut, kun emon pennun-kanto operaatio olikin vain muuttohalua, eikä pikkupennun hylkäämistä. Olisin senkin  tietysti hyväksynyt,  koska emo tietää parhaiten, onneksi kaikki kääntyi parempaan suuntaan.

Pikkuinen painoi syntyessään 58g, 11 pv kuluttua jo 141grammaa.

Pikkuinen on sitkeä ja sisukas olento ja roikkuu tiukasti tississä vaikka isommat koittavat vallata tilaa. Toki vahdin kotona ollessa ettei ne työnnä sitä kokonaan pois, ja autan sen nisän lähelle kun muut nukkuvat. Pikkuisen vinkuminenkin on vähentynyt, se syö ja nukkuu yhtä hiljaa ja tyytyväisenä kuin isommatkin.

Kokoero on yhä valtava, saa nähdä jatkuuko suotuisa Nökö-vaavin kehitys, vai vieläkö tulee takapakkia. Toivon hartaasti että se todella selviäisi.

Ehkä sen pieni koko johtui siitä, kun sen napanuora oli erilainen kuin muilla, ilmeisesti myös istukka (jota en siis nähnyt). Muilla pennuilla oli sitkeät ja aika paksut istukat, joita oli jopa hankala saada kynsillä poikki, mutta pikkuisen istukka oli ohut ja repesi poikki melkein heti kun aloin sitä katkaista. Jos pennulla oli kohdussa ravinnon välittäjänä pikkuinen istukka ja ohut napanuora, olisi mahdollista ettei se vain saanut tarpeeksi kohdussa ravintoa ja jäi siksi noin pieneksi.

Nyt kymmenentenä päivänä aletaan seuraavaksi odotella pentujen silmien aukeamista . 

 Ja muistinko mainita, että nämä pennut ovat todella kauniita <3 <3 <3